4. huhtikuuta 2009

PehmoLentis

PehmoLentis on Laajasalon Voiman kehittämä harrastelentopalloturnaus /-pelimuoto. Erona lentopalloon se, että iskulyönti ei ole sallittu ja aloitussyöttö tapahtuu alakautta. Lajissa ei myöskään tunneta käsittelyvirheitä. Pallo on myöskin hieman pehmeämpi.

Pehmolentiksessä pelataan jopa viidessä sarjassa. On kiintiösarjaa, jossa pelaa kolme miestä ja kolme naista. On tasa-arvoa, jossa miessarjapelaajaa kohden pitää olla nainen, joka ei pelaa missään sarjassa, on pumpulia naisille, jotka eivät pelaa sarjassa, on timanttia sarjapelaajille ja supertiikeriä kokeneemmille pelaajille. Pelaajavaihtdot tapahtuvat kiertävänä ja lisäksi jokaiselle pelipäivälle on pukuteema.

Turnaus pelataan arki-iltoina kahden viikon aikana. Finaaliturnaus pelataan lauantaina ja niitä seuraa Pehmo-bileet. Turnauksessa on lukuisia joukkueita ja osallistujia, vaikka useat osallistuvat kahteen tai kolmeenkin joukkueeseen.

Minä pelasin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Pehmolentistä. Osallistuin Kiintiö -sarjaan joukkueessa "naiset Ensin". Meillä oli siis kolme naist aja kolme miestä koko ajan kentällä. Naiset toimivat lähinnä passareina, mutta kyllä sitä välillä pääsi hyökkäilemäänkin. Miehet eivät saa olla sarjapelaajia, mutta meillä ainakin oli erittäin taitavia ja hyväpomppuisia miehiä. Ja niinpä meille tulikin koko Kiintiö -sarjan voitto!

Minä esitin parhaat puoleni puolustuksessa ja passeissakin. Kivaa oli ja tuli opittua syöttämään alakautta. Suosittelen turnausta kaikille, jotka ovat koskaan pelanneet lentistä tai edes halunneet pelata. Turnaussarjassa on sarja kaikille ja pääasia on, että palloilusta nautitaan!




Omat saldot:
2h 55min
syke ka 112 / max 150
1269 kcal

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...