22. tammikuuta 2012

Viimeisimmät

Viime viikon loppuun ehti pelin jälkeen tulla enää kävelyä ja kiipeilyä. Kiipeily oli tuskaista pitkän tauon jälkeen, meni oikeastaan ihan hermot.

Uusi viikko alkoi kahdella sporttisella mutta itselle hyvin rauhallisella päivällä. Autolla tuli liikuttua ja molempina päivinä esitettyä, seurattua ja tehtyä päätöksiä urheilun puolesta. Varsinaisesti itse pääsin urheilemaan vasta siis keskiviikkona. Kävellen ja julkisilla töihin ja illalla vielä kiipeilemään. Meni huomattavasti paremmin kuin edellisenä sunnuntaina. Tuli jopa topattua sellaisia reittejä, joita en ole aikaisemmin päässyt puhtaasti ylös.

Torstaina tuttuun tapaan lentistreenit. Nyt jäi lämmittely vähän lyhyeksi, mutta jäimmepä treenaamaan ekstraa Minkki P:n kanssa. Tulevalla viikolla on tiukka taisto joukkuetta vastaan, jolle hävisimme pari kertaa syyspuolella. Nyt on näytön paikka. Ei tule jäämään ainakaan meidän hyökkäysestä ja syötöstä kiinni. :)

Viikonlopun sportit suoritettiin pääasiassa Tampereen seudulla. Perjantaina 3 tunnin setti kiipeilyä Tampereen Kiipeilykeskuksessa Nekalassa. Reitit ovat aika erilaisia kuin Salmisaaren Toyota Kiipeilyareenalla. Enemmän haasteita, koska ovat lyhyempiä. Mutta jotenkin mielekkäämpiä. Salmisaaressa kaikki vaikeus on kestävyydessä ja otteiden vaikeudessa. TK:llä haastavaa on selvittää muutamat kohdat, että mikä jalka ja mikä käsi kuuluu laittaa missäkin järjestyksessä. Tykätään Samin kanssa kyllä molemmat.

Lauantaina sain vihdoin talvikauden auki, Sappeessa lasketellen. Reilu pari tuntia kivassa lumisateessa ja pikkupakkasessa oli oikein mukavaa. Päivä kruunattiin vielä toisella miltei kolmituntisella TK:lla. Mun taso alkaa olla siirtynyt 5a:sta 5b- ja 5c-tasoille. Tuntuu hyvältä, että kehitystä on tapahtunut. Jokohan sitä kohta uskaltaisi testata 6a:ta...

Sunnuntaina vielä lumityöt kotipihassa ja sporttiviikko oli siinä. Olisi ollut kova hinku päästä myös ladulle, mutta miltei kuuden tunnin kiipeilyn kahtena edellisenä päivänä ja lumityöt veivät voimat totaalisesti. Nyt tv:n ääreen seuraamaan pressavaalien etenemistä ja samalla venyttelyä ja foam rolleria.

*Nora

14. tammikuuta 2012

Kevyempi viikko

Tiistai: 30 min lämppä + 1,5h lentis Kisiksellä.

Keskiviikko: kävely+bussi+kävely töihin 1km, kävely Stadiin töistä 1,5km ja kävely bussilta kotiin 0,5km.

Torsta: 30 min lämppä + 1,5h lentis Kisiksellä.

Perjantai: 35min lämppä + 1h15min lentismatsi Kisiksellä.

*Nora

10. tammikuuta 2012

Loppujen lopuksi lähes 18 tuntia

Koko viimen viikon sporttisaldo oli siis lähes 18 tuntia. Keskiviikon kävelyiden jälkeen listaan tulivat vielä torstaina sali+biitsi+kiipeily, pejantaina koko päivän vienyt siivous+muutto-urakka ja lauantaina taas kiipeily. Sunnuntai meni lentopalloa katsellessa, kun Vantaalla pelattiin sekä miesten ja naisten lentopallon Suomen Cupin finaalit. Tampereen Isku-Volley vei miesten mestaruuden ja LP Viesti Salosta naisten mestaruuden.

Ei kai siinä sen kummenpaa viime viikolta. Tämä viikko alkoi tuplabiitsillä, eli 1,5h+1,5h. Ensin valmentajana ja sitten itse pelaten ja valmentaen samalla. Tällä viikolla ei ehkä ole tulossa samanlaista yliannosta, ainakaan toivottavasti. Kroppa ei vain kestä. ;)

*Nora

4. tammikuuta 2012

82%

Minulla on viikkotargetina 10 tuntia liikuntaa viikossa Heiaheia.comissa. Minusta tuo 10 tuntia on hyvä määrä työssä käyvälle, jolle liikunta on harrastus. Tällä viikolla taitaa kuitenkin tulla melkoiset överit. Jo tiistain jälkeen plakkarissa on nimittäin 8,2 tuntia, eli 82% viikkotavoitteesta.

Maanantain sportit tuli jo mainittua. Tässä tiistain setti. reilu vartti lämpöä Elixialla sisältäen 5 min soutua ja päälle venymistä. 1,5h biitsiä valmentaen ja pelaten mukana. Lyhyt lämpö ennen reilu 1,5h lentistä venyen. Kokonaisuudessaan sporttia 3h 30min vajaan viiden tunnin aikana, koska välissä oli paikanvaihto Salmisaaresta Kisahallille.

Tiistain palloilusetti sai selän todella jumiin, mutta onneksi piikkimatto helpottaa. Tiistaina siis vielä piikeillä lepäilyä puolen tunnin verran ennen nukkumaanmenoa. 

Viikkosaldo ehti kasvaa heti keskiviikkoaamuna sulkapallolla Talihallissa. Tunnin vuoro kutistui 40 minuuttiseksi, kun menetin hermoni täysin. Löin liian monta kertaa ohi pallosta ja katsoin parhaaksi lopettaa koko touhun. Varmasti parempi niin myös Samin kannalta.

Keskiviikolle ei ole tiedossa ainakaan vielä muuta sporttia kuin kävelyä. Ja tuskin tuleekaan. Torstai on sitten taas ihan toinen tarina ja viikonloppukin on pidennetty... ;)

/Nora

3. tammikuuta 2012

Jippijaijee, uusi sporttivuosi 2012

Uusi vuosi 2012 alkoi aurinkoisesti. Loistavaa keliä oli heti hyödynnettävä. Kun hiihtämään ei oikein viitsi mennä lumettomaan maastoon, niin piti kävellä. Maa oli sentään jäässä ja paikoin jopa valkoinen, hyvin ohuesti kylläkin. Aurinko värjäsi säteillään metsän kultaiseksi ja lammikot olivat kauniin kiteisiä. Tunti metsässä teki terää, kun ulos ei ole viitsinyt pakollisten siirtymien lisäksi huvittanut mennä kastumaan ja palelemaan.

Kävely oli muuten kevyttä, mutta metsässä tehdyt yhden jalan nousut korkeille kiville pisti reidet koville. Samilla lonkatkin huusi, minä siis pääsin vähemmällä. Noita äärimmäisiä ponnistuksia polvet suussa tilanteista minulle on tullut biitsissä paljon. Nyt Sami tarvitsee tuota voimaa ja tekniikkaa kiipeilyssä.

Vuoden ensimmäisenä arkena pääsi Salmisaaren liikuntakeskus taas oikeuksiinsa. Ensin läpö päälle Elixialla, sitten telmimistä hiekalla Biitsi.fi Arenalla ja lopuksi keikkumista Toyota Kiipeilyareenan seinillä. Kokonaisuudessaan Salmisaaressa tuli oltua 4,5 tuntia pitäen sisällään noin 50 aktiivista liikkumista lämöön saamiseksi (20 min polkeminen, venyttely ja Kinesis-laitteella olkapäät), 1,5h biitsiä ensin treenaten ja lopuksi pelaten sekä 2h kolmen porukassa kiipeillen, saldona 6 reittiä, joista 4 melko helppoa ja 2 vähän kinkkisempää. Kinkkiset olivat viikonlopun SM-kisojen kisareittejä, joten ei ihmekään, ettei ihan ensi yrittämällä taittuneet.

Kotona palautukseksi vihreää thai-currya, raejuustoa, Ralin proteiinileipää (22% proteiiniä) juustolla, lohella ja kananmunalla sekä juomaksi piimää. Ihmettelin, kun oli nälkä koko päivän, mutta unohdin ottaa keitto-salaatti-lounaalla proteiinilisän. Neljän ja puolen tunnin setin jaksaa hyvin, kun tankkaus on kunnossa. Eli lounaan ja sportin välissä välipalaksi banaani, Realin proteiinileipä ja omena. Salin ja biitsin välissä yksi Paussi-patukka ja paljon vettä.

Nukkumaan mennessä 30 min piikkimatolla rentouttaa ja kun samalla vähän venyttelee jalkoja, niin pystyy seuraavanakin päivänä liikkumaan. :)

*Nora

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...