26. huhtikuuta 2009

Länsiväyläjuoksu (päivitetty)

(Päivitys alimpana)

Länsiväyläjuoksu on nyt takana ja tässä tulokset. Minun aikana parani viime vuotisesta jopa 8 sekuntia. 1h 40min alitusta lähdettiin hakemaan, mutta sitä ei nyt ihan saavutettu, sillä aika oli 1h 40min 23s.

Juoksu sujui viime vuotta kevyemmin, missään vaiheessa ei tuntunut pahalta juoksun aikana ja lopussa sain halutusti kiristettyä vauhtia. Sami suunnitteli juoksuni oikein mukavasti, mutta ihan en sykerajoissa pysynyt. Ylitin itseni kuitenkin siinä, että juoksuvauhti oli hippasen nopeampi kuin suunniteltu, mutta porukassa on vaan helpompi juosta.

Alkumatkan, noin 14 kilometriin asti, aika moni pyyhälsi ohi, mutta loppukirin aikana taakse jäi myöskin useampi jalkapari. Pienen yllätyksen mittarini kertoi maalissa. Jo matkan aikana kilometripylväät eivät ihan tuntuneet olevan kohdallaan ja maalissa huomasin matkan olleenkin 17,7 km, eikä 17,4 km, niin kuin joka paikassa on kerrottu. Mistä lienee tuollainen ero? Se selittää myös sen, miksi tavoiteltu aikaraja mennyt rikki, vaikka vauhti oli sitä ennustanut.

Polarin saldo ajanotosta huolimatta.
17,7 km
1h 40min
1350 kcal
syke ka 176 / max 197 (tavoitesykeväli oli 155-175)
eli taitaa se maksimisyke todellakin olla enemmän kuin Polarin mittauksissa kerrotaan (188). nyt ei kuitenkaan tarvitse mennä testiin, sillä tuli kyllä vedettyä viimeiset kymmenet metrin niin kovaa kuin vain ikinä pääsi, joten eiköhän sitä maksimisykkeille menty)
nopeus ka 10,6 km/h (5:40min/km)/ 15,1 km/h (4:00min/km) (tavoitenopeus oli 10,3 km/h)

*Päivitys!*
Pitää vielä mainita, että olipa onnistunut tankkaus. Lauantaina vedin n. litran Dexalia ja aunnuntaina aamulla n.0,5 litraa. Lauantaina illalla söin kunnolla suolaisia kermaperunoita ja kanaa. Sunnuntaina aamulla munakast aja mysliä. Ja tänään ei sitten tunnu niin missään. Olinko mä juoksemassa ollenkaan, vai mitä ihmettä!

8 kommenttia:

  1. Onnittelut!
    Hyvä aika ja oli varmaan hyvä kelikin juosta.
    Ihmeellinen toi reitin pituuden muuttuminen.

    VastaaPoista
  2. Sä unohdit mainita sen yhden siiderin. :) Hieno suoritus! MinkkiP

    VastaaPoista
  3. Niin unohdin ja se saattoi olla just se juttu! :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut hikisestä urakasta. Tuo tankkaus oli mulle kaikkein uskomattomin juttu! Täytynee tästä kai itsekin uskaltaa ilmoittautua jollekin viivalle.

    VastaaPoista
  5. Ilmoittaudu toki. Porukassa on aina paljon helpompi juosta. Mikäs siinä tankkauksessa niin uskomatonta on? :)

    VastaaPoista
  6. Kana ja kermaperunat!
    Kuvittelin, et pitää ottaa pelkkii hiilareita ennen toimintaa. Enkä kyl oo kokeillu noita Dexaleita sun muita pixeleitä ennen lenkkejä ollenkaan. Täytynee testata ne pitemmällä lenkillä ennen kisapäivää.

    VastaaPoista
  7. Proteiinia (kanaa), hiilareita ja suolaa (kermaperunat, siideri ja dexal). Lisäksi nestettä ja magnesiumia (dexal, vesi ja siideri). Eli kaikkea mitä juoksun aikana kuluttaa! Mä en ole mikään kestävyysurheilija, vaan "voimailija", joten mulla on melko isot lihakset. ne pitää myös muistaa tankata, etteivät löysty tai kramppaa, siksi proteiiniä, suolaa ja magnesiumia.

    VastaaPoista
  8. Jos haluaa alkaa hifistelemään, niin sitten kisaa edeltävänä päivänä ja vielä ennen suoritusta Vitargon Electrolyteä kehiin. Siitä saa kaiken tarpeellisen... Toki jos vetää ultrapitkiä suorituksia niin hiilaritankkaus on hyvä aloittaa muutamaa päivää aikaisemmin.

    VastaaPoista

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...