29. maaliskuuta 2009

Polar RS800CX

Minulla oli pitkän aikaa käytössä Polarin S710. Sitten sain lisäksi käyttööni Nokia Sports Trackerin, jonka avulla pystyin liittämään treeniin GPS:n. Samaan käyrään en kuitenkaan molemia laitteita saanut kytkettyä. Viimeisimpänä käytössäni oli FRWD:n W600, joka mittasi sykkeen, GPS:n ja training efektin. Sisäkäytössä tuo laite ei kuitenkin oikein toiminut. Niinpä minulle hankittiin Polarin RS800CX ja G3.

RS800CX on tarkoitettu oikeastaan juoksijoille. Siihen saisi lisäksi kenkään kiinnitettävän anturin, joka mittaisi askeleen pituuden ja jotain muut ajuoksijoille tärkeää. Minulla RS800CX toimii kuitenkin hyvänä yleismittarina, jolla voi mitata suorituksia niin sisällä kuin ulkonakin. G3 mahdollistaa myös matkojen, nopeuksien ja korkeuksien mittaamisen. Laitteen mukana tulee myös PC-yhteyden mahdollistava infrapuna-laite, joten kaikki suoritukset saa tallennettua Polar ProTrainer 5™ -ohjelmaan. Tämä ohjelma näyttää kalenterimuodossa tehdyt harjoitukset.

Laite on ollut minulla käytössä nyt pari viikkoa ja se on toiminut moitteettomasti lukuunottamatta tämänpäiväistä kokeilua Adidaksen Polar WearLinkillä varustettujen liivien kanssa. Olemme hankkineet sykevyön mittaamisen varmistamiseksi elektrodigeeliä. Geeli pitää elektrodit kosteina ja mahdollistaa siten sykkeen mittaamisen myös ei-niin-hikoiluttavissa lajeissa. Geeli ei kuitenkaan auttanut tänään liivien kanssa.

RS800CX:ssä on ominaisuus, joka mittaa sykkeen välivaihtelua, R-R-dataa. R-R on syke sykkeeltä -mittaus, jolla mitataan sydämen lyöntien intervalleja, eli peräkkäisten lyöntien välisiä aikoja millisekunneissa. Tällä ominaisuudella voidaan analysoida hieman tarkemmin sykkeen vaihtelua mittauspiikkien välillä ja siten varsinaista treenin tehoa ja kunnon kehitystä. Polar ei itse kuitenkaan tarjoa ohjelmaa, jolla tuota RR-dataa voisi analysoida. Meillä oli koekäytössä FirstBeat -ohjelma, joka analysoi mittarin datan. Ohjelma laskee RR-datan ja treeniefektin perusteella harjoituksen tehon ja ehdottaa seuraavaa treeniä. Treeniohjelma parantaa ihmisen kestävyyttä ja aerobista kuntoa. Ohjelma ei kuitenkaan tullut maksulliseen käyttöön, sillä lajit vaihtelevat erittäin paljon, eikä siinä ehdi miettiä, että millä teholla tekee, kun ainahan sitä tehdään täysillä. :)

Polar RX800CX:llä voi tehdä myös kuntotestejä. Mittari mittaa hapenottokyvyn sekä maksimisykkeen ja myös kuntotilan. Itse en ihan usko tuohon maksimisykkeeseen, sillä mittari näytti sen olevan 188, jonka yli olen jo mennyt useamman kerran ja jokaisella hiihtolenkillä kävisin maksimeissa. Hapenottokyky voi olla luotettavampi, mutta ei silti täydellinen. Oma hapenottokykyni (VO2max) oli 57, eli erittäin hyvä.

Mittariin saa lisättyä erilaisia treenejä. Vielä nuo eivät ole olleet käytössä. Ehkä sitten, kun ja jos alan juosta jotakin tavoitetta varten. Tällä hetkellä mittari on lähinnä ollut oheislaitteena suorituksissa.

Plussat:
- Näppäinlukko
- Harjoituksen asetusten muuttaminen kesken harjoituksen
- Yhdistetty harjoitus, jos mittayus katkeaa ja sen laittaa uudelleen päälle
- Näytöllä jopa kolme mittausdataa yhtäaikaa
- Iso näyttö
- G3-yhteensopivuus ja GPS-mittaus

Miinukset:
- Ei suomenkielinen
- Vähän iso kellokäyttöön
- Ei voi olla kuin yksi käyttäjä


Plussat:
- tarkka sykkeen mittaus

***Korjauksia:
- G3 ei mittaa korkeutta, vain matkan ja nopeuden
- mittari on multisport-laite ei siis varsinaisesti juoksumittari (polarilla on omat mallinsa tähän)... tosin rs800cx korvasi spesifiset juoksumittarit
- R-R dataa käytetään myös polarin omissa testeissä (kuntotesti ja ylikunto)
- R-R-datasta pystyy parhaiten päättelemään ylikunnon
- Max-sykkeen arviointi ei välttämättä ole luotettava, mutta vo2max pitäis olla varsin luotettava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...