29. maaliskuuta 2009

Hiihtoa Tampereella ja Espoossa

Lauantai 28.3.2009
Tulipa käytyä aikuiselämäni toisen kerran hiihtämässä yksin. Paikka oli sama kuin ensimmäisellä kerralla, Tampereen Kauppi. Edellisellä kerralla keväällä 2005 testissä oli kaverin luistelusukset ja tarkoituksena oli kokeilla miltä hiihto tuntuu 15 vuoden tauon jälkeen, kun seuraavalla viikolla oli työpaikan hiihtokisat, joihin olin luvannut osallistua. (Armeijan hiihtoja ei lasketa) Silloin ei pystyssä tahtonut pysyä, kun sukset liukuivat vain sivusuunnassa. Sainkohan loppujen lopuksi edettyä noin 1 km puolessa tunnissa.

Tällä kertaa oli täysin eri meininki. Ensinnäkin se että menen yksin hiihtämään ilman empimistä ja tuhat kertaa eri vaihtoehtojen miettimistä on minulle jotain täysin uutta. Aikaisemmin on mielessä pyörinyt kaikki mahdolliset vaihtoehdot mitä voisi tehdä yksinliikkumisen sijasta. Tällä kertaa ei myöskään tullut kaatuiltua, eikä sukset haroneet sivulle.

Tampereella on kyllä upeat ladut Kaupissa. Baanat olivat säästä huolimatta hyvässä kunnossa ja pysyivät satojen suksien jälkeenkin hiihdettävinä. Profiilia löytyy, mutta myls tasaisempaa maastoa. Reittejä on joka lähtöön helposta kilpalatuun. Ja tapatuipa ladulla jotain mitä Espoossa ei koskaa ole, eikä varmaan tule tapahtumaan. Väistäessäni lujempaa etenevää miestä huikkasi mies ohittaessaan: "Onpa hyvät luisto ja mukava keli!". Olin niin häkellyksissä, etten saanut sanaa suustani. Oikein mukava päivän piristys!

Hiihto sujui mukavasti ja hyvin jaksoi. Tarkoituksena oli hiihtää kevyesti, mutta sykkeet nousi silti aika tappiin.
Saldo:
45 min
8,32 km
syke ka 161 / max 186
662 kcal
nopeus ka 11,1 km/h max 32,1 km/h

******************************************************************

Entisenä joukkuelajin kilpaurheilijana yksin liikkumaan meneminen on ollut minulle todella haastavaa. Olen keksinyt jos jonkilaisia tekosyitä olla menemättä tai ainakin pohtinut ja pyöritellyt asiaa päässäni kaikilta mahdollisilta kanteilta ennen menoa.

Nyt kun on lajit vaihtuneet enemmn yksilölajeihin, niin kukaan ei ole määrännyt minulle milloin olla missäkin. Siksi pari vuotta menikin aika hunningolla, kun ei oikein uvittanut ja niitä tekosyitä jättää treeni oli enemmän kuin oikeita syitä mennä. Nyt olen kuitenkin löytänyt uuden innon urheiluun. Talven aikana olen saanut nauttia monista lajeista hyvässä seurassa ja sitä myöten innostunut niitä tekemään myös yksin. Kun on käynyt hiihtämässä, salilla tai lenkillä innokkaassa ja innostavassa seurassa, niin itsekin osaa nyt mennä sinne etsimään niitä endorfiinin lähteitä.

Siksi suosittelenkin kaikille niille, joille yksin liikkumaan meneminen on hankalaa, ensin menemään johonkin porukkaan tai "pakottamaan" kaverin mukaan. Kun sitten muutaman kerran on mennyt porukassa, niin jatkossa kaikki on paljon helpompaa yksinään.
__________________________________________________________________

Sunnuntai 29.3.2009
Tarkoitus oli mennä laskemaan Himokselle, kun olimme jo valmiiksi siellä suunnassa (Espoosta katsottuna). Reissu kuitenkin peruuntui unentarpeen, Samin väsyneen kropan 5 tunnin kahvakuulatreenin jäljiltä ja heikohkon sään takia. Niinpä suuntasimmekin auton kohti kotia ja kävimme hiihtämässä.

Paikaksi valitsimme Oittaan. Keli ja baanat eivät ihan vetäneet vertoja edellisen päivän fasiliteeteille. Plussa asteet olivat pehmittäneet pinnan ja luisto oli surkea. Hiihtäminen tuntuu kuitenkin tosi hyvältä ja on tehokasta, joten pinnistelin ihan kohtuullisen harjoituksen.

Ensi kertaa käytössä olleet Adidaksen Polar -yhteensopivat WearLinkillä varustetut urheiluliivit eivät vain toimineet. Alussa ne mittasivat sykkeen ihan ok, mutta hieman alhaisena. 15 minuutin jälkeen sykkeen mittaus loppui täysin. Ilmeisesti sykepanta sellaisenaan pysyy loistavasti paikallaan mutta kun elektrodit on kytketty vaatteeseen, jossa on muitakin liikkuvia osia, kuten melko isot rinnat, niin mittaus ei enää toimikaan. Samaa on havainnut myös Sami, jolla on Adidaksen T-paita, jossa on myös integroitu Polarin WearLink.

Niinpä saldojen osalta joudutaan tyytymään vain matkaan ja nopeuteen:
38 min
6,3 km
nopeus ka 10,3 km/h / max 44,8 km/h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...