8. toukokuuta 2009

Urheilijatestissä

Oli urheilijatestin aika. Tein testin juoksumatolla, koska pyöräily ja sauvakävely eivät oikein sopineet pirtaan. Päälle puettiin valjaat, lisäksi naamaan pistettiin maski mittaamaan hapenottokykyä. Testissä lisättiin vauhtia kahden minuutin välein ja samalla otettiin verinäyte. Kumpikaan ei tuntunut mukavalta.

Lopullinen tuloslappunen on yhä hakematta, mutta hengitys hyytyi ennen jalkoja. Maski ahdisti, eikä ilmaa vaan saanut. Testissähän oli tarkoitus vetää ihan piippuun, mutta jotenkin ei vaan pystynyt. Näin jo nimittäin itseni makaamassa takaseinässä turvallani, kun jalat eivät olisi enää kantaneet. Niinhän ei tietenkään olisi päässyt käymään, koska valjaat olisivat estäneet sen. Lopetin siis semi-aikaisin, maksimisyke oli 193. Oma Polar sai olla käynnissä ja se näytti samat lukemat.

Suurin koettelemus oli ehkä kuitenkin maitohapoista palautuminen, mikä vaati 6 minuutin lisähölkkää juoksumatolla. Argghh. Tein varmaan henkilökohtaisen ennätyksen juoksemalla 30 minuuttia putkeen. Jäin henkiin. Kokonaiskulutus 294 kcal, kal.rasva 18%. Keskisyke oli154.

Nyt pitäisi olla sykerajat yms. selvillä, kunhan käyn hakemassa lapun. Tuloksista siis lisää myöhemmin. Ja ihan vaan sivuhuomautuksena - rasvaprosenttikin otettiin ja mä olen yhä melkein lihava. Lisää pituutta ei ollut tullut ja painokin oli yllättävän alhainen.

2 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa niin kamalalta. Mulle tulis klaustrofobinen kohtaus jo pelkästään siitä maskista. Miksei sitä testiä voi tehdä ilman sitä putkee nenän edessä?! Missä olit mittauttamassa kunnon?

    VastaaPoista
  2. Meillä oli Vierumäellä TYKY-päivä duunista ja siinä oli mahdollisuus tehdä joko kuntotesti tai sitten tuo "happotesti". Ei tullut hirveenä yllätyksenä se, ettei toi hapanottokyky ole ihan kestävyysurheilija luokkaa. Päin vastoin - kaukana siitä... MinkkiP

    VastaaPoista

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...