19. huhtikuuta 2010

Salmisaari trio

Tänään tuli vietettyä lähes neljä tuntia Salmisaaren liikuntakeskuksessa. Ensin 1,5h biitsiä, sitten tunti kiipeilyä ja lopuksi Elixian infrapunasauna.

Slamisaareen avattiin 1.4. Pohjoismaiden korkein sisäkiipeilykeskus, Kiipeilyareena. Armeijakaverini Ansku on prokiipeilijä ja tutustutti minut jo kertaalleen boulderointiin. Nyt Ansku toimi minun varmistajana. Kaksi kertaa pääsin ylös asti, kolmannella jäin puoliväliin. Ote ei vaan enää pitänyt. Lisäksi haasteita tuo jäykkyyteni, jalat ei ihan taivu niihin asentoihin kuin pitäisi. Harmittavasti kiipeillessä ei ole suositeltavaa käyttää kelloa, joten jouduin jättämään Polarin maahan.

Hartioissa voi tuntua jonkin verran huomenna. Pitää vielä venytellä. Jo biitsissä huomasin, etteivät kädet oikein nouse, hartioista kinnaa. Ilmeisesti kolme päivää putkeen biitsiä/lentopalloa on vähän liikaa.

Biitsi oli normaalin rankkaa ja toimi hyvänä lämmittelynä kiipeilylle. En ehtinyt vain tehdä kunnon lämmittelyä ennen biitsiä, joten alku oli vähän kankeaa ja olkapäissä tuntui ikävästi. Lisääntynyt liikuntatahti vaatii myös huoltoa, mutta missä välissä... ;)

Salmisaaren Elixialla on Aqua Relax-hyvnvointiosasto. Siellä on tavallisen saunan lisäksi infrapunasauna ja höyrysauna. Lisäksi siellä on erilaisia suihkuja. Infrapunasaunalla kerrotaan olevan monia positiivisia vaikutuksia ihmiskehoon. Minua houkuttelevat erityisesti laihtuminen ja selluliitin poistaminen sekä palautuminen liikunnan jälkeen. Aionkin nyt käydä suositusten mukaan saunassa kolme kertaa viikossa kuukauden ajan, niin nähdään miten se vaikuttaa. Ainakin ensimmäisellä kerralla hikoilin kovasti, mikä normaalisti on todella harvinaista minulle.

Biitsitreenin luvut
1h 50min (sis. lämmittelyn, treenin ja siirtymisen kiipeilemään)
syka ka 142 / max 176
1178 kcal

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...