13. maaliskuuta 2010

Hyvä minä

Perjantai-iltana oli hieronta. Selkä kun on vielä hiukan jökissä. Aki-hieroja sanoi, että nyt se on jo paljon parempi kuin viikko sitten. Ilmeisesti liikkuminen tekee hyvää, sillä ennen hierontaa tuli lähinnä istuttua vain lentokoneessa ja hieronnan jälkeen on tullut hiihdettyä, lautailtua ja lentopalloiltua. Pitää vaan pitää vire yllä ja liikkua säännölllisesti ja monipuolisesti.

Tänään minä lähes ylisuoritin itseni. Kyydillä Leppävaaraan ladulle, siellä täysi kuntokierros, lisäksi vähän päälle peltohiihtoa ja hiihtäen kotiin. Ja tämä kaikki ihan yksin!!! Hyvä minä.

Keli oli täydellinen, niin mikäs siinä hiihdellessä. Ladut oli Leppävaarassa loistavassa kunnossa ja ihmisiä oli todella vähän. Ennen en ole Leppävaarasta Tapiolan latua hiihtänyt, mutta tulipa sekin testattua. Koko latu oli lähinnä perinteiselle, siis kelkalla vedetty yksi ura. Tuon uran vetämisestäkin on ilmeisesti aikaa, koska se ei ollut kovin selkeä. Välillä jotui puikkelehtimaan pensaiden sivuitse ja ylitse siten, mutta eteenpän tultiin koko ajan. Viimeiset pari kilsaa oli tasatyöntöä. Ihan parissa paikassa piti ottaa sukset kantoon ja ylittää tie. Muuten matka sujui mukavasti aina kotikujalle asti.

Onneksi mukana oli juomareppu, sillä muuten olisi tullut liian kova jano. Vaatetusoli täydellinen; ohut kerrasto Kari Traa-kerrasto ja Salomonin hiihtoasu. Kaikki sujui siis paremmin kuin olisi odottanut. :)

1h 56min
15,93km
syke ka 157 / max 181
1474 kcal
nopeus ka 8,2 km/h / max 38,1 km/h
Nousua 160m / laskua 170m

1 kommentti:

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...