1. heinäkuuta 2013

Penkkiurheilua ja vähän yritystä

Hieronta teki perjantaina tehtävänsä ja illalla piti olla pelikunnossa Talissa. Tennikset oli yhtä selviytymistaistelua. Outoa oli sekä massakenttä että tuuli. Piste i:n päälle oli jänteiden katkeaminen mailasta, eikä varamailaa ollut tietenkään mukana. Selityksiä selityksien päälle. Tiedetään.

Lauantaina oli vuorossa vahvaa penkkiurheilua. Ensin seurattiin pro tourin pelejä ulkona ja loppuillasta miesten maailmanliigaa Hakametsässä. Kelistä huolimatta mieli teki pelaamaan.

Sunnuntaiaamuna takaraivossa kolkutti pieni ajatus siitä, että ehkä olisi kannattanut nukkua vähän enemmän ennen kuin suuntaa Pyynikille pelaamaan biitsiä. Kaunistahan se ei ollut missään vaiheessa, mutta yritystä oli. Ja mikä tärkeintä- lupaus tuli täytettyä: Torinoon lähtevät saivat kelvolliset harkkapelit alle.

Kerta ei riittänyt pään seinään hakkaamisessa vaan iltapäivällä oli mentävä uudelleen hiekalle. Peliesitys ei (yllätys?) parantunut yhtään aamuisesta, mutta onneksi sentään aurinko paistoi. Peliparit olivat koko päivän ihailtavan kannustavia - kiitokset siitä. Lupaan olla parempi ensi kerralla. Mikäli siihen tulee mahdollisuus...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...