26. heinäkuuta 2013

Pull up

En saa vedettyä suorilta käsiltä roikkumasta yhtään puhdasta leukaa, en myötä- enkä vastaotteelta. Tähän on tultava muutos, joten otin käyttöön Appin, jonka ohjelmalla saa tehtyä 19 treenikerran jälkeen 10!! :) 

Kolme treeniä tehtynä, enkä kyllä vieläkään saa vedettyä yhtään puhdasta.
Joudun tehdä treenien leuanvedon näin alkuun avustetusti, mutta koko ajan vähemmän tarvitsee kevennystä. Kevennyksenä käytän joko lähtöä ädet hieman koulussa tai sitten varpaalla työntäen kriittisen pisteen yli. Kotona teen leuanvedot otelaudalla ja töissä tangolla, kaikki kuitenkin myötäotteella, koska siitä on enemmän hyötyä kiipeilyssä.

Mitä muuta sitten viime kerran?
Tiistaina taas boulderointia, ei mitään ihmeellistä kerrottavaa, koska odotuksetkaan eivät olleet korkealla maanantain hyvän treenin jälkeen. Ainakin kestää kauemmin lämmetä, kun on lihakset väsyneet.
Keskiviikkona biitsitreenien ohjaamista ja päälle keskivartalotreeni, jossa vatsat huusivat hoosiannaa.
Torstaina niin ikään biitsitreenien ohjaus mutta päälle boulderointia, pari ihan ok nousua, mutta voimat ehtyvät niin nopeasti, kun ei ole palautunut kunnolla edellisestä kiipeilykerrasta, eikä varsinkaan edellisen päivän core-treenistä.
Tiistaina alkoivat nuo leuanvaetotreenit ja nyt on takana kolme:
#1 1-1-1-1
#2 1-2-2-1
#3 2-2-1-2

Viikonloppuna ulos kiipeämään Suomessa, huiii! /Nora

4 kommenttia:

  1. Eiks se myötäote ole ns. oikea tapa vetää leukoja? Olen jostain kuullut, että leuanveto on enemmän tekniikkalaji. Mä pystyin hädintuskin vetää kaks leukaa aikoinaan, mut sen jälkeen ku alotin kiipeilyn, niin yhtäkkiä niitä meni 7, sit 10, sit 13. Mut mulla on edelleen se mielikuva, et leuanveto on pirun vaikeaa ja aina kun tartun tankoon epäilyttää - ja sit ihmettelen miten se tuntuukin nykyään niin helpolta :-) Ootko kokeillu renkailla tmv. jos se helpottais alkuun pääsyä? Mun mielestä otelaudalla, suoralla tangolla ja rollyballseilla on paljon raskaampaa vedellä leukoja, kun kunnon tangolla tai renkailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, just se myötäote on se oikea. Mut tein myös vastaotteella, nyt voin sanoa alkuun, kun se on itse asiassa helpompi.

      Ennen kiipeilyä ei ollut mitään toivoa, nyt sentään nousee vähän ja on enää ihan pienestä kiinni, ettei menis oikeita. Mä luulen,e ttä sitten kun menee, niin ei mene yksi vaan pari kaveria lisäksi. ;)

      Renkailla on tosiaan sillee helpompi, että siinä kädet menee itsestään luonnollisempaan asentoon. Otelaudalla on aika kapea ote ja rollyballseilla on niin paljon hyvästä otteesta kiinni. Mut progressiota tapahtuu ja kohta nousee tämänkin tankki ilmaan! :D

      Poista
  2. Mä olen myös taas alkanut leukojen harjoittelua. Mutta kun kotona ei ole tankoa eikä otelautaa niin mä teen niitä säännöllisen epäsäännöllisesti kun pääsen jonnekkin missä tanko. Enkka mulla on 12 leukaa vastaotteella ja 10 myötäotteella. Mutta nyt menee 5kpl vastaotteella ja 3 myötäotteella. Siis treenaamista taas tarvitsen, enkkoihin verrattuna. Mutta nyt painoakin 5-6kg enemmän kuin silloin kun vedin nuo enkat. Olin tuolloin harrastanut kiipeilyä jotain 6kk. Ja ennen sitä sain varmaan jotain 3kpl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Sara! Ihan loistavat enkat sulla!
      Kun on kerran saanut noi, niin äkkiähän niihin pääsee treenillä takaisin. Mä aloittelen nollasta, mitä nyt tosiaan on 1,5 vuotta kiipeilyä takana. Kädet ovat olleet kyllä ihan löllöt ennen kiipeilyjä ja massaa rutkasti. Nyt on hyvä suunta ja pitää pitää katse tavoitteessa, että tulee edistystä! :)

      Poista

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...