9. heinäkuuta 2013

La Multipitch

Huhhuh! Olipa suoritus, kaikin puolin. Kokemuksena mahtava, fyysisesti rankka, kiipeilyllisestikin haastava, henkisesti uuvuttava, mutta silti niin upea!!

Multipitch on kiipeilyreitti, joka koostuu useammasta köydenmitasta. Meidän reittimme oli Amazzonia, Piccolo Dain Parete Del Limaro'lla Sarchen kylässä, jossa oli 11 pitchiä, eli osuutta. Multipitch vaatii aina vähintään kaksi kiipeilijää, siksi puhun meistä ja meidän retkikunta koostui minusta ja Samista. Pituutta Amazzonialla oli 250 metriä ja vaikein pitch oli 5c.

Tässä kuva koko reitistä:



Lähestyminen reitille ei sujunut kovin mallikkaasti, kun noudatimme vanhemman topo-kirjan ohjeita, joissa olisi pitänyt ylittää Sarca-joki. Onneksi toisella retkueella oli uudempi topo, jonka ohjeilla lähestyminen tapahtui kuivin jaloin. Mutta se mikä alkaa huonosti, ei voi päättyä huonosti, tästä on kokemusta. ;)

Kaiken kaikkiaan nousuun meni melkein 6 tuntia. Minun vaikeimmalla liidinousulla 6. pitch 5a+5b "amazing slab" iski vesisade, ei siinä auttanut kuin painaa 100 lasissa korkeuksia kohti sateesta huomimatta, ja hyvin meni. Samilla paloi kilokaloreita nousun aikana päälle 2000 kcal, itsellä mittaria ei ollut. Mutta lopussa alkoi kyllä hyytyä, kun matkalla ei ollut tullut nautittua kuin vettä juomarepusta. Eikä matkalla mitään aikaakaan olisi ollut, sillä saavuimme laskeutumispaikkaan juuri hämärän saapuessa. Jo pari kymmentä minuuttia olisivat voineet olla ratkaisevat sen suhteen, että ehdimmekö löytää ulos metsästä hämärässä vai joudummeko harhailemaan pilkkopimeässä. Eipä ole ennen tullut vaellettua sellaisessa kivivyöryssä tai puolijuostua 45° mäkeä alaspäin. Jalat huusi hoosiannaa, mutta ei voinut pitää taukoja. Tässäkin kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin! :)

Tälle reissulle ei varmaankaan toista multipitchiä oteta. Rankinta seinämällä oli köyden vetäminen perässä tai yläankkurilla. Juuri ennen multipitchiä hankittu uusi köysi Bealin Joker Unicore 9,1 mm toimi moitteettomasti, mutta vanha köysi Bealin Diablo Unicore 9,8 mm oli aivan liian raskas, varsinkin kastumisen jälkeen. Muuten varusteet olivat bene, Miurat kastuivat mutta eivät tulleet liukkaiksi, Helly Hansenin purjehdus-/surffipaita oli hyvä valinta, selässä The North Facen Chugach oli huomaamaton ja kypärä lasien kanssa suojasivat pään.

Tämän kiipeilyn tulen muistamaan pitkään erittäin positiivisena kokemuksena. /Nora

Jossain puolivälissä

Edelliseltä kuvanottopaikalta ylöspäin

Samalta kuvanottopaikalta alaspäin

Maalissa alkoi jo hämärtyä

Väsyneet kapuajat topissa

2 kommenttia:

  1. Hienoa Nora!! Näin jälkeenpäin toivoisin, että itsekkin olisin uskaltanut vetää sen multtarin tuolla Túronissa. Jää ensi kertaan. Oliko tämä sun eka multtari?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka varsinainen. Treeniä on tullut vedettyä Käärmekalliolla ja täällä yksi 60m 3L 6a+ ennen tuota.

      Ei kannata jäädä harmittelemaan menneitä. Uutta matoa koukkuun vaan ja ensi kerralla sitten!! :)

      Poista

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...