4. lokakuuta 2011

Väsyä pukkaa

Väsymys on iskenyt sen verran rankasti, että on jäänyt isoimmat treenit tekemättä ja erityisesti kirjoittelmatta. ;)  Loppuviikko testien jälkeen sisälsi vain kevyttä liikuntaa. Perjantai meni ihan levossa työmatkojen kävelyä lukuunottamatta. Launtaina ja sunnuntaina liikunta oli kevyttä pyöräilyä, kun matkaseurana oli alkke 10-vuotiaat tytöt. Kyllä sitä silti ainakin 15 kilometriä tuli kaiken kaikkiaan. Oli muuten mukava polkea ihan matka-ajoon tarkoitetulla pyörällä, kun viime aikoina on ollut alla vain leveät ja painavat nakit, joissa nappulaa on enemmän ja vähemmän.

Lauantaina tuli harrastettua myös venyttelyä, kun tyttöjen telinevoimistelutreenistä innostuneena venyttelimme koko remmi yhdessä. Olen kyllä superjäykkä, mutta oli "kiva" huomata, että kyllä kropan rakenteellakin on paljon merkitystä, koska osaltaan samasta puusta veistetyt tytöt olivat kireitä samojen lihasten osalta kuin minä, vaikka ovatkin yli 20 vuotta nuorempia ja harrastaneet viimeiset 5 vuotta taitoluistelua ja telinevoimistelua.

Uusi viikko alkoi punttilämmittelyllä ja biitsillä. Hyvä lämpö ja tasokkaat pelit oli loistava alku uudelle treeniviikolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...