20. lokakuuta 2011

Torstain pelistä

Torstaina 20.10. oli Naarasleijonien kakkosjoukkueella ohjelmassa kotipeli ESBO IF:ää vastaan Kisiksellä. Rivissä oli kymmenen leijonatarta valmiina antamaan vastustajien maistaa sekä leijonan kynsien että kulmahampaiden terävyyttä. Alun pienen pari palloa kestäneen hapuilun jälkeen Naarasleijonat ottivat kentän haltuun emännän ottein. Vastustajien peli ei auennut oikeastaan millään osa-alueella ja meidän tytöt tekivät syötöillään selvää jälkeä. Vastustajan lähes olematon torjunta antoi myös meidän aika vapaasti mällätä verkolla. Ensimmäisessä erässä saimme juuri ja juuri rotaation pyöritettyä kertaallen kentällä ympäri. Erän pisteet kertoivat myös omalta osaltaan karua kieltä pelin tasosta, erä meille 25 - 8.

Toiseen erään lähdettiinkin ehkä hieman takki auki. Ei sitä nyt ihan löysäilyksi (heh, heh...) voi sanoa, mutta paras terä puuttui. Vaikka sovittiin, ettei vastustajalle anneta armoa, niin kyllä tässä erässä muutamia armopaloja heiteltiin. Vastustaja onnistui myös nostamaan tasoaan huimasti ensimmäiseen erään verrattuna, joten toinen erä olikin pelillisesti jo vauhdikkaampi. ESBO IF ei tosin missään vaiheessa noussut todelliseksi uhkaajaksi, vaikka me välillä yritimme muutamilla helpoilla virheillä heidän työtään helpottaa. Vastapuolen pelaajamateriaali oli ohut ja oikeastaan vain yksi pelaaja yritti pitää porukkaa pystyssä. Kaikkihan tietävät, ettei yksi pelaaja pysty koko peliä hoitamaan, koska pallonkiin saa koskea yleensä vain kertaalleen. Toinenkin erä siis meille 25 - 19.

Kolmas erä alkoi suorastaan murhaavasti, eikä armosta ollut tietoakaan. Jo ensimmäisellä syöttövuorolla pääsimme 13-0 johtoon ja välillä oli ehkä jopa hieman vaikeaa yrittää muistaa, että peli oli aidosti vielä kesken. Vastapuolen vastaanotto oli todellakin paperia. Välillä pallo tietenkin tuli takaisin, mutta huonoista nostoista rakennetut hyökkäykset olivat pääosin niin heppoisia, että pallo oli helppo noukkia takaisin peliin. Virheet karsittiin aika lailla minimiin viimeisessä erässä ja varmat suoritukset riittivät mallikkaaseen lopputulokseen. Murskalukemat kolmannessa erässä olivat meille 25-6 ja sitä myöten koko peli 3-0. Illaksi kotiin - Nale 2 kiittää ja kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...