17. elokuuta 2009

Goflkisaa sun muuta

Lauantaina kävin pelaamassa ensimmäisen golfkisani Masterissa. Kyseessä oli Lumene Ladies Open. Itse osallistuin pistebogey -kisaan, koska lyöntipeli ei ole ihan (vielä) siinä kuosissa että niihin karkeloihin olisi ollut asiaa.

Peli oli liiankin vaihtelevaa, joten lopputuloksesta ei jäänyt juuri meriittejä kerrottavaksi. Hyviäkin väylöjä osui matkalle, mutta ne huonot olivatkin sitten täysiä katastrofeja. Pisin draivi kisa oli ainoa, missä olisi ollut realistisia pärjäämisen mahdollisuuksia, mutta siinäkin onnistuin paukuttamaan avauksen raffiin.

Onneksi Lumene jakoi kaikille osallistujille tuotekassin ja osallistumismaksuun kuului myös lounas sekä pullakahvit. Lopuksi saatiin vielä mukaan ihonheleyttäjä ampulleja, joten ei se ihan turha päivä ollut.

Viime päivien urheilut ovat jääneet todella vaatimattomaksi. Penkkiurheiltu on tosin sitäkin enemmän, mutta eipä se kuntoa kohota. Ja varsinkin kun mättää napaansa vuorotellen kebabia ja jäätelöä niin lopputulos ei ole kehuttava.

Tällä viikolla lähtee kuitenkin taas sisäurheilut käyntiin sekä säbän että lentopallon merkeissä. Eiköhän se aktiivisuus taas tästä nouse. Tänään tuli käytyä jo salilla tekemässä punttia. Alku se on sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...