1. elokuuta 2013

Keho on mun temppeli

Tai jotain. Tulipa käytyä jälleen InBody 720-mittauksessa. Hieno tapa aloittaa elokuu masentamalla itsensä. Nooh, saapahan lisätsemppiä treenaukseen. Eikä ne tulokset niin huonot olleet, hiukan huonommat joiltain osin kuin 3 kk sitten. Rasvaa oli vähän enemmän, viskeraalirasvaa aika paljonkin enemmän, lihaksia oli vähän vähemmän, paino kuitenkin pienempi. Muita muutoksia oli kehon rakenteen siirtyminen hyväksi alakropasta yläkroppaan, eli kiipeilty on muttei pelattu palloa. :) Keskikropassa on myös enemmän lihasta, mikä on hyvä asia.

Omasta mielestä keho näyttää paremmalta kuin aikoihin, tuntuukin hyvältä, mutta silti tulokset ovat tuollaiset verrattuna edelliseen kertaan. Omalla kotivaa'allakin tulokset olivat paremmat kuin koskaan. Tästä eteenpäin pitää vaan ottaa enemmän aerobista liikuntaa mukaan, ennen edellistähän oli hyvä hiihtokausi alla, jolla oli varmasti vaikutusta viskeraalirasvaan, pallo tulee kuvioihin joka tapauksessa lentiskauden alkaessa eli jalat saavat sitä kautta voimatreeniä, pitää pitää myös ruokavalio kurissa ja siinä kai se.

Vasemmalla 4.5. tehty mittaus, oikealla 1.8. tehty mittaus.

Laitetaanpa heinäkuun loppua pakettiin muilta osin:
  • Leuanvetotreenit #5 ja #6: Sen verran vetää jumiin yläselkää, ettei treenistä pysty tehdä kuin kaksi ekaa sarjaa kunnolla, viimeiset toistot sarjoissa jäävät hieman vajaiksi #5 2-3-3-2 ja #6 3-3-2-2.
  • Boulderointia pariin otteeseen BK Konalassa: hyvää projektointia ja kolmen projektin toppaus, kaikki 6a-reittejä.
  • Biitsitreenejä pariin otteeseen koutsin roolissa
  • Venyttelyä, jota ilman ei seuraavana päivänä pystyisi toimimaan ollenkaan ja niskakin on lähtenyt aukeamaan.
Suunnitelmia elokuulle:
  • Kiipeilyä vain ulkona sään salliessa, boulderia ja köyttä
  • Voimatreeniä koko kropalle
  • Lihashuoltoa
  • Liikkuvuutta
  • Leuanveto-ohjelma
  • Biitsiturnaus
  • Golfkisat
  • Lentiksessä sisätreenit käyntiin
Näillä mennään. /Nora


3 kommenttia:

  1. Ei ehkä kannattaisi ottaa noin vakavasti mitaustuloksia ellet pystynyt vakioimaan mittaustuloksia täysin toisiinsa verrannollisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakavasti ja vakavasti, pistää toki miettimään. Mutta päällimmäisenä vaikuttaa toki fiilis ja peili. :)

      Poista

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...