**VAROITUS: Tästä aiheesta ei saa lyhyttä kirjoitusta**
Isken oman "Light My Firen" keskustelusoppaan kalliokiipeilystä Suomessa. Keskusteluahan on seuraavanlaisia "Trädi/luomu vs. sportti", "Sporttireittien pulttaus" ja "Greidaus".Sanastoa:
- Trädi-/luomukiipeily: kiipeily itse asennetuilla varmistuksilla, ks. kiila, heksu, frendi, kamu
- Sporttikiipeily: urheilukiipeily hyödyntäen valmiiksi asennettuja pultteja
- Pultti: reitille kiinteästi asennettu varmistus, johon jatko kiinnitetään
- Greidi: reitin vaikeutta kuvaava luku
Myönnän, että trädikiipeily on kiipeilyn alkuperäisin ja jaloin muoto ja haluan sen toki itsekin oppia. En silti ymmärrä, että miten pultit reitillä häiritsevät trädikiipeilijää, jos reitti on myös varmistettavissa omilla kamoilla? Pultit eivät ole koskaan otteissa, saati sitten niissä hakeamissa, joihin omat piissit laitetaan. Trädireitit eivät houkuttele edellä mainituista syistä aloittelevia kiipeilijöitä, lapsia tai aikuisia, testaamaan ulkokiipeilyä, ellei ole mahdollista laittaa yläköyttä. Itse kiipeän kuitenkin mielummin alaköydellä (=liidaan), ja yläköydellä kiikun lähinnä treenatessa ja projektoidessa ennen varsinaista liidinousua. Jos taas kiipeilyn mahdollistaminen suuremmalle joukolle toimii kompastuskivenä, niin kysyn vaan miksi? En ymmärrä miten kiipeilyn suosion lisääntyminen olisi pois keneltäkään. Aloittelevat kiipeävät vielä pitkään alemmilla greideillä, suosio tuo todennäköisesti mukanaan uusia paikkoja kiipeillä (minäkin olen putsaillut uutta reittiä täysin uudelle kalliolle kotiseudulle - huom! luvat kunnossa), lisäävät vaihtoehtoja, uusia ideoita ja näkemyksiä, sekä tietoisuutta ja huomiota lajille. Toki suosiolla on myös kääntöpuoli, eli joskus saattaa olla ruuhkaa...niillä helpoilla reiteillä ja parkkipaikoilla...Jos sporttireittejä onnistuu löytämään, niin kannattaa olla tarkkana niiden turvallisuuden kanssa johtuen pulttauksesta.
Pitkän kiipeilykokemuksen omaavatkin kiipeilijät ottavat joskus vahvasti kantaa tähän asiaan, esim. sporttireittien turvallisuudesta kirjoitti eräs erittäin kokenut kiipeilijä äskettäin näin:
"VÄHÄN MIETTEITÄ PULTTIEN SIJOITUKSISTA KIIPEILYN TURVALLISUUDEN
KANNALTA.
Kesän kalliokierroksilla on tullut huomiotua sporttireittien pulttaukset. Monilla reiteillä ensimmäinen pultti on suhteellisen korkealla ja kuitenkin putoamisen riski on suuri. Toisissa reiteissä ensimmäsien ja toisen pultin väli on niin suuri, että normipudotuksen riski on erittäin suuri. Pulttien sijoittelussa on selkeästi havaittavissa, että Fall Factor arvoista ei ole ollut mitään hajua. Pultteja on sijoiteltu "Reitti on koville jätkille fiiliksellä", eikä sitä tartte muiden kiivetä jos ei uskallusta riitä. Täytyy myöntää, että samaan ajatteluun on tullut itsekin syyllistyttyä kiihkeällä -80-90 luvulla joillakin omilla reiteillä.
Viime viikonloppuna katsoin Rollareissa "Sianlihan orjat" reitin pulttausta, taitaa normipudotus toteutua mikäli liidaaja putoaa juuri ennen toista pulttia.
Kiipeilijöiden määrän lisääntyessä riski, että joku loukkaa itsensä ikävästi vain kasvaa. Voisimme yhteistuumin todetä, että tätä riskiä voitaisiin pienentää tarkastelemalla joidenkin kallioiden ensimmäisen ja toisen pultin sijoituksia.
Ensinousun peirinteitä toki on hyvä kunnioittaa, mutta jos nuo perinteet ovat perua tietämättömyydestä ja tyhmän rohkeasta kiipeilytyylistä on niitä kyettävä muuttamaan turvallisempaan suuntaan.
 |
| Kuva aiheesta. |
Reventeenvuoren talkkarin sanoihin on myöskin helppo yhtyä:
"Nelosen-vitosen reittejä on välillä vähän hankala greidata kun ei itsellä oikein tunnu eroa niissä hirveesti, se on sikäli harmi koska asia ei todellakaan ole mitätön niiden kannalta joillekka harrastus on alussa tai toivetikkilistat liikkuvat noissa greideissä. Jollekin yksilölle ylimääräiseltä tuntuva pultti voi olla toiselle ratkaiseva, varsinkin harrastuksen alussa. Noudatan omassa reitinteossa etikettiä "mitä helpompi sportti-sitä turvallisempi pulttaus" -koska silloin pulttaus palvelee parhaiten niitä jotka ko.reittejä kiipeävät ja turhilta haavereilta vältytään. Lisäksi ihmiset uskaltavat suoraan opetella alaköysikiipeilyä, mistä kiipeilyssä on kuitenkin pohjimmiltaan kysymys.
Kiipeämällä paljon metrejä reitin luku ja varmistamisen suunnittelu alkaa kehittyä, se on osa hyvää kiipeilytaitoa siinä kuin greidin murskaaminen. Ulkomailla sporttia kiivetessä tulee eteen paljon useammin tilanteita joissa täytyy osata ennalta pidentää jatkoa tarvittaessa, trädikiipeilyssä asia on enemmänkin sääntö kuin kuin poikkeus ja keskeinen taito. Mutta toki reitit pyritään aina pulttaamaan mahdollisimman suoraan, aina tämä ei kuitenkaan ole monista eri syistä johtuen mahdollista."
Toni-talkkari tuossa mainitsikin jo ulkomaisesta pulttauksesta. Siihen voisin itsekin kommentoida, että esim. Italiassa ei pultteja kauheasti säästellä, eikä se minusta tee reiteistä yhtään sen huonompia tai tylsempiä. Jos ei pysty tai tuntuu turhalta klipata, niin sitten ei klippaa. Itse kuitenkin klippaan kaikki, koska koskaan ei voi tietää ja kiipeilyssä turvallisuus menee minusta kaiken edelle...
Toni-talkkari tarttui kirjoituksessaan myös greidaukseen. Tämä on asia, jonka yli olen pikku hiljaa päässyt omassa päässäni. :) Mutta tuottaa silti aika ajoin päänvaivaa kiivettävää etsiessä. Suomessahan ei ole ihan hirveästi pienen greidin sporttireittejä. Aloittelevana kiipeilijänä etsii toposta kuitenkin niitä pienimpiä greidejä, joille voisi olla toivoa. Alla on kuva, jossa on verrattu rankalaista greidausta vanhaan ja uuteen suomalaiseen greidaukseen. Ranskalainen greidaus on käytössä yleensä sporttireiteillä (ainakin Italian kivillä) ja erityisesti sisällä. Suomalainen greidaus on käytössä trädi-reiteillä. (Vertailu on vanha, mutta niin ovat monet reititkin Suomen kallioilla)
 |
| Poimittu Relaa.comin keskustelusta |
Kuten sanottua, olen itse päässyt jo hieman yli siitä, että Italiassa ja sisällä kannattaa kokeilla ja jopa pääsee ylös aivan eri greidejä kuin Suomessa ulkona. Osittain tämä johtuu myös pulttauksesta, mutta pääasiassa siitä, että niitä helppoja reittejä ei täällä vain ole. Graniitti ei ole optimaalista kiveä aloittelevalle kiipeilijälle, koska siinä ei ole kovinkaan usein isoja otteita käsille (kahvoja), lähinnä halkeamia ja listoja, jaloille pitää osata käyttää kitkaa ja pieniä kiteitä, kalliot ovat matalia, eli kokonaisgreidi on isompi, ja kallio on usein märkää ja liukasta. Viime kesänä turhauduin täysin, kun en päässyt mitään ylös. Tänä kesänä kehitystä on selvästi tapahtunut, sillä pääsen jo melkein kaikkia vitosen reittejä (sisällä ja Italiassa menee 6A ja jopa 6B). Greidi ei ole minulle mikään mittari, mutta haluan kiivetä, jos vain olisi jotain mahdollista kiivettävää!! Ja mahdollisella kiivettävällä tarkoitan nelosen ja vitosen sporttireittejä järkevällä pulttauksella!
Rauhaa ja rakkautta ja hyviä kiikkuja kaikille tasosta ja kokemuksesta huolimatta !! *Nora
Suosittelemaan lukemaan vaikka tämän keskustelun vuodelta 2008:
VastaaPoistahttp://www.slouppi.net/phpBB3/viewtopic.php?f=2&t=2841&st=0&sk=t&sd=a&sid=20db9789e1489747153960234c4f16e2
Uskoisin, että vastaa moniin kysymyksiisi. Ajat toki muuttuvat, mutta tuolta löytyy monta validia pointtia. Toinen vaihtoehto on kiivetä vuosi kaksi lisää ja aihe voi avautua ihan toisella tavalla.
Haulla löytyy lisää (esim. halkeamien pulttaus). Tässä yksi malliksi: http://www.slouppi.net/phpBB3/viewtopic.php?f=2&t=1247
Kiitos kommentista, Anonyymi.
PoistaJuuri noita keskusteluja olen lukenut ja sielläkin ollaan montaa mieltä. Itse en missään nimessä halua olla liian mustavalkoinen ja kunnioitan toki vanhoja reittejä ja reitintekijöitä. En siis tarkoita, että jokainen reitti tulisi pultata tai pultteja tulisi olla metrin välein, mutta minusta turvallisuudessa olisi parantamisen varaa ja että Suomessa on puute helpoista sporttireiteistä.
Kahden vuoden päästä minulla on varmasti erilaiset ajatukset, jos pystyn yhä kehittymään kiipeilijänä. Se ei kuitenkaan poista sitä, että aina on aloittelijoita, lapsia ja aikuisia, joiden on aloitettava jostain. Mutta mistä aloittaa, jos ei niitä helppoja sportteja ole? Ymmärrän, että seiskan kiipeilijöille ei ole mielekästä tehdä nelosen sportteja, mitä he siitä hyötyisivät? Siksi haastankin kiipeilyseuroja ja SKILiä ottamaan asiakseen reitit aloitteleville kalliokiipeilijöille. Systemaattisesta reitinteosta on minusta hyviä esimerkkejä Haukkakalliolla (Släbi ry.) ja Reventeenvuorella (Toni-talkkari ja kaverit).
Asia, johon en ottanut ollenkaan kantaa pulttausta pohtiessani oli erimittaiset kiipeiljät. Itse en ole naisena pienimmästä päästä, mutta lyhyempi kuin keskipituinen mies, joiden tekemiä reitit usein ovat. Minullekin tulee silloin tällöin haasteita pitkillä pulttiväleillä uskaltaa edetä, varsinkin jos on kruksi edessä ja ei yllä klippaamaan seuraavaa. Mutta miten on lyhyempien tai lasten kanssa, joille pulttiväli tuntuu vielä pidemmältä.
<3
Hieno juttu, että edellinen Anonyymi linkitti jo nuo esimerkkikeskustelut! Haluaisin vielä nostaa muutaman pointin tähän keskusteluun (tajunnanvirtana ja epäloogisessa järjestyksessä):
VastaaPoista1) Jos reitti mukailee halkeamaa, joka on luonnollisesti varmistettavissa turvallisesti, niin ei kai meistä kukaan halua vahingoittaa kalliota turhaan ja kylvää ylimääräistä metallia luontoon? Itse en träditä, mutta silti tämä ajatusmalli tuntuu loogiselta.
2) Tyypit, jotka aikoinaan pultanneet meidän sporttireittejä ovat mm. itse hommanneet tarvikkeet eli siksi pultteja on laitettu juuri sen verran mitä tarvitsee. Reittien uudelleen pulttaus onkin sitten täysin oma keskustelunsa ;) Onneksi aloittelijoille on helposti lähestyttäviä kallioita, esim. nuo mainitsemasi Revenne ja Haukkakallio.
3) On liioiteltua sanoa, ettei helppoja hyvin pultattuja sportteja löydy Suomesta. Ei tietenkään niin tiheästi kuin vaikkapa sieltä Italiasta. 27 cragsia selaamalla löydät varmasti kallioilta greidiisi sopivia sportteja liidattavaksi, sieltä kun on helppo katsoa miten kiivetty reitti on ollut. Kertoo usein siitä että reitti on mukava lähestyttävä :)
4) Ulkokiipeilemään ei opi sisällä. Yläköydellä projektoiden vaikeampia sportteja tai trädejä oppii sitten vähitellen. Suomessa ei valitettavasti voi (kannata) kaikkea lähteä suoraan liidaamaan.
5) Ulkosportissa (Suomessakaan) ei ongelmaksi muodostu yleensä pituus vaan tekniikka(lapset toki asia erikseen). Itsellä on pituutta 162 cm.
6) Aiheeseen liittyen saat varmasti halutessasi keskusteluseuraa nuoremmista tai vanhemmista ulkokiipeilykonkareista ja ehkäpä uusia erilaisia näkökulmia aukeaisi (jopa ennen kuin olet kiivennyt pari vuotta lisää ;)). Esimerkiksi viime syksynä Suomen Alppikerho järjesti 50-vuotisjuhlaseminaarissaan Suuren pulttauskeskustelun.
7) Kiipeilyyn ei sovi kaikki-tänne-mulle-heti-nyt-mentaliteetti. Vaikka en kyllä sitä tähän blogiin yhdistäkään :)
8) Olen ehdottomasti samaa mieltä, että aloittelevia kiipeilijöitä tulee tukea ja olisi huippua, että heille suunnattuja kallioita löytyisi nykyistä enemmän. Samalla toivon, että aloittelijat löytäisivät ulkokiipeilyn kurssien kautta, jotta tulee pohdittua Suomen ulkokiipeilyn luonnetta ja kaikki tärkeät turvallisuusseikat.
Terkuin, Elisa
Hei Elisa ja kiitos paljon kommentistasi!
PoistaVastaan kohta kohdalta, koska muuten putkiaivolta karkaavat ajatukset toisesta korvasta ulos. :)
1) Olet oikeassa, että halkeamareitti kannattaa pitää luonnollisena, jos se on turvallisesti varmistettavissa koko matkalta. Nekin reitit tulevat itselle kuvioon, kun alan vihdoin opetella träditystä. Kiehtovat paljon jo nyt, mutta maltti on kai valttia... ;)
Itse en silti "materialistina" (=materiaalitekniikan DI:nä) näe, että kallioon kiinnitetyt pultit tekevät mitään pahaa elottomalle kivelle, en kuitenkaan tarkoita, että jokainen reitti pitäisi pultata tai pultteja viljellä metrin välein.
2) On totta, että aika on muuttunut. Ja kaikki kunnia niille, jotka ovat meillä Suomessa avanneet sporttireittejä ja ylipäätään kalliokiipeilymahdollisuuden. Tuo lähestyttävyys on tietenkin myös paikkasidonnaista. Itsellä ei ole liian pitkä matka päiväretkelle mennä mainitsemiisi paikkoihin, mutta entä muualla Suomessa? Tampereella on Rämövuorella avattu helppoja sportteja erään kaveriporukan myötä. Toivottavasti tällaisia tulisi lisää. Ja jos tiedätte niitä olevan, niin vinkatkaahan.
3) Kyllä helppojakin sporttireittejä löytyy, en väitä että niitä ei olisi ollenkaan. Tässä voi kuitenkin törmätä greidaukseen, että millä asteikolla reitit on greidattu. Monet viitoset tuntuvat aloittelijalle hyvinkin haastavilta. Katsoin muuten Kauhalan ja Rollareiden "Up to 5" reitit 27cragsista: Kauhala 9 sporttia 34 reitistä, Rollarit 5 sporttia 20 reitistä. (Onneksi on itse jo päässyt sille tasolle, että reittejä löytyy enemmän)
4) Se on onni, että Suomessa reiteille yleensä pääsee viemään yläköyden ja siten projektoimaan ja treenaamaan. Itse olen myös siitä onnellisessa asemassa, että mieheni/kiipeilyparini on paljon parempi kiipeilijä ja trädittää, joten hän voi viedä köyttä myös niille reiteille, joille itsellä ei ole mahdollisuuksia.
5) Kyllä, tekniikka on suuremmassa roolissa kuin pituus. Tekniikan lisäksi ja yhdessä sen kanssa, vaikuttaa myös voima. Pitkänä naisena, jolla ei ole liikaa voimaa pituuteen ja massaan nähden, on vaikeampaa kuin lyhyemmällä naisella, jolla on ns. parempi pituus/voima-suhde. ;) ...seliseliseli... :D
6) Keskustelukumppaneita, näkemyksiä ja mielipiteitä on Suomi täynnä ja kaikki ovat yhtä oikeutettuja ja oikeita, ainakin jokaisen omasta puolesta. Ja ehdottomasti haluan ymmärtää asioita paremmin, jotta kaikille olisi tarjolla optimaalista kiivettävää ja hyviä kokemuksia jatkossakin. Näkisin, että olemme vain liian usein kiihkomielisiä oman kantamme kanssa ja sokeudumme muilta. Kirjoituksellani en halua torjua, paheksua tai hyökätä ketään kohtaan, ennemminkin tuoda esille aloittelevan kiipeilijän näkemyksen ja mitä aloitteleva kiipeilijä pohtii pienessä kiipeilyyn hurahtaneessa päässään.
Tuo Alppikerhon tilaisuus jäi itseltä väliin Kiipeilyurheilijoiden kisojen takia, olin kyllä ilmoittautunut sinne, mutten valitettavasti ehtinyt. :/
7) Ei sovikaan missään nimessä, vaikka sellaiseenkin olen taipuvainen. ;) Kiipeilyn kautta on oppinut, ettei se sovi kaikkeen, eikä varsinkaan kiipeilyyn. Ja nyt osaan nauttia yhä pienemmistä kehittymisistä ja saavutuksista. :)
8) Juuri näin, olen aivan samaa mieltä viimeisestä lauseestasi. Historiaa, perinteitä ja kulttuuria ei saa missään nimessä unohtaa. Olenkin erittäin onnellinen, että olen käynyt useampia kursseja, tutustunut kiipeilyihmisiin monella eri tasolla ja erilaisilla historioilla, lukenut juttuja, kiertänyt kallioita, osallistunut tapahtumiin, tutustunut kiipeilyn eri muotoihin ja erityisesti ollut silmät auki.
Minua saa tulla vetämään hihasta tai hihattomasta, jos tunnistaa kiikuilla! :)
Otan myös lyhyesti osaa keskusteluun. Halkeamalinjojen pulttaamisessa ongelmaksi muodostuu se, että valtaosalle tradi-kiipeily ei ole henkisesti helppoa. Jos sinulla on pultti tarjolla, on vaikea perustella itselle järjellä, miksi mieluummin sitten käyttää aavistuksen epävarman tunteen takaraivoon jättävän luonnollisen varmistuksen. Tätä voi olla vaikea ymmärtää ennen kuin tilanteen on itse kokenut. Esteettisiin tekijöihin en nyt ota kantaa, sillä ne ovat enemmän mielipideasioita.
VastaaPoistaLisäksi haluan muistuttaa, että ihminen ei rakenna kallioita. Kallio muodostaa luonnollisesti haastavan etenemisesteen, jonka voittaminen vaatii määrätietoista treenaamista.
Viimeisenä asiana pulttaamiseen tuon esille, että eri kiipeilysuorituksiin on erilainen pulttaaminen optimaalista. Red point -suorituksessa pultteja ei tarvitse olla niin paljoa, kun kiipeilijä tietää tarkasti, missä kohdassa käytännössä tulee tippumaan. Tämä on ollut Suomessa pitkäaikaisesti vallitseva pulttausideologia ja kallioiden vähyys Suomessa huomioon ottaen onsight-kiipeily valitettavasti jää tyypillisesti vähäisempään merkitykseen.
Kiitos kommentistasi, Anonyymi.
PoistaHyviä huomioita! Erittäin mielenkiintoinen pointti suomalaisista sporttireiteistä. Näin sitä oppii uutta ja maailma avartuu, ymmärtää ainakin vähän paremmin joidenkin reittien pulttauksien päälle. :)
Onneksi olen oppinut tänä vuonna myös projektoinnin, se on todella palkitsevaa, suosittelen ehdottomasti. Onsightien metsästys ei ole itselle ollut koskaan mikään must, siinä ei ainakaan kehity kiipeilijänä, kun vaan runttaa menemään 27cragsin tikkilista mielessä. ;)
Tässä asiaa tulikin käsiteltyä jo monipuolisesti. Pari kommenttia vielä. Ensinnäkin tarkennus kuitenkin "helppojen" reittien pieneen osuuteen. Jos oikein tarkasti katsot niin huomaat, että liki kaikki järkevät linjat on vanhemmilla kiipeilykallioilla jo tehty. Linjat noudattavat kallion profiilia ja graniitin luonteesta johtuen helpot reitit ovat tyypillisesti halkeamia. Kalliolle muodostuu siis sellaisia reittejä kuin profiili sallii, ei sellaisia kuin suuri yleisö tai putsaaja toivoo.
VastaaPoistaReitinteko sinänsä on hyvin yksilötason puuhaa. Seura, skil tai mikään muukaan yhteisö ei putsaa yhtään reittiä, kyllä sielä on aina ihan ihminen harjan päässä. Suosittelen siis tarttumaan harjaan jos sopivan näköinen linja löytyy. Sammaleen alta voi paljastua hienokin kokonaisuus tai sitten ei. Kokeilemalla selviää.
Sanottakoon vielä, että suomalainen pulttaustapa on mielestäni hyvällä tasolla. Pultteihin voi päääsääntöisen luottaa ja ne ovat yleisesti ottaen oikeilla paikoilla. Jopa siitä "kokeneen kiipeilijän" blogissa mainitusta Sianlihan Orjat reitistä on otettu todistetusti ihan hieno pannuja. Kallion profiili ja rakenne ovat tuollakin määrittäneet pulttien paikat. Poikkeuksia toki löytyy, mutta jos olo on epävarma niin aina voi virittää yläköyden.
Hyviä kiipeilyjä. Nim. Ensimmäinen anonyymi kommentoija
Hyviä täsmennyksiä!!
PoistaOlet ihan oikeassa, Ensimmäinen anonyymi kommentoija. Reittejä ei todellakaan tehdä, vaan ne muodostuvat luonnon ehdoilla. Mikä ainakin minusta on todella hienoa, että luonto määrää alustan ja ihminen pelaa sen ehdoilla ja sitä hyödyntäen. Ja juu, helppoja reittejä on yllättävän paljonkin noilla "lähikallioilla", sportteja ei niin hirveästi, että ehkä sieltä voisi vielä jonkun pulttaamattoman kenties pultata, jos se vaan reitintekijälle sopisi? Muuttuisikohan muuten greidi sitten ylemmäs, jos katsoo tuota taulukkoa, joka on jutussa? (viimeinen ihan omaa pohdintaa...)
PoistaKyllä, ihminen harjaa ja tästä tulikin mieleen, että pitää laittaa kallionsiivousharjat valkiovarusteeksi kiipeilyreppuun. Kuten mainitsinkin tuossa alkuperäisessä tekstissä, niin omaa reittiä pukkaa kotiseudulle, kun sinne vaan taas ehtisi hinkkaamaan. :) Suosittelen kaikille, erittäin opettavaista puuhaa. Jos vaikka Kiipeilyurheilijat järjestäisivät kallionputsaustalkoot ja reitintekokurssin, niin varmasti osallistuisin.
On täysin totta, että suomalaisiin pultteihin voi luottaa. Ne eivät ole ruosteessa ja ne on hyvin kiinni. Sama ankkureiden kanssa. Itsekin olen varmistanut kiipeilijää, joka taisteli "Sianlihan Orjien" kanssa, ja siinä sai nimenomaan olla hereillä, ettei kiipeilijä ihan vapaasti pudonnut tonttiin. Ja kuten tuolla edellä kommentoitiin, niin varsinkin vanhemmat reitit on tarkoitettukin kiivetä ensin harjoitellen ja projektoiden ja vasta kirsikkana kakun päällä ottaa se varsinainen liidinousu.
Ai että kuinka valaisevaa ja laajaa keskustelua. Kiitos kaikille kommentoijille! :)
Jos miehesi kerran myös trädittää, niin eikös siinä olisi mukavaa yhteistä haastetta ja harjoitetta sen sijaan, että haaveillaan hyvin varmistettavien halkeamien pulttaamisesta?
PoistaKyllä, kyllä! Ja tarkoituksena on opetella trädittäminen, kun omat voimat siihen riittävät. Kakkosteltua ja purettua on tullut jo paljon.
PoistaMutta kaikilla ei ole miestä tai vaimoa tai muuta kiipeilykaveria, joka osaisi trädittää tai pystyisi viemään köyttä. En ole tässä ihan vain oma lehmä ojassa vaan haluan katsella ja ajatella hieman laajemmin myös muiden aloittelevien kiipeilijöiden silmin. Maailmanparantajan vikaa tai mitä lie... ;)
Tosiaan hienoa, että täällä keskustellaan! Sen verran pulttaukseen voisin ottaa kantaa, että selkeiden halkeamien pulttaaminen tosiaan tuntuu aika turhalta etenkin kun Suomessa se yläköyden voi aina viedä sinne reitin yläpäähän. Mutta toinen kiinnostava kysymys on se, että miten suomalainen kiipeilykulttuuri jatkossa kehittyy kun harrastajamäärät ulkokallioillakin vähitellen kasvavat. Italiasta löytyy tiuhaan pultattuja pitkiäkin sporttireittejä, mutta myös vähemmän tiuhaan pultattuja reittejä ja myös vaikka kuinka pitkiä reittejä ilman pultin pulttia. Harrastajamäärät ovat siellä aivan eri luokkaa joten kiipeilykulttuuri on kehittynyt sen ehdoilla. On tehty helposti lähestyttäviä ja turvallisia kohteita niille joille se riittää ja jotka kaipaavat kovempia haasteita menevät sitten kauemmaksi villin luonnon keskelle. Mennäänkö Suomessakin tähän suuntaan? Profiloituvatko kalliot tuohon tyyliin? Minun mielestä näin asian pitäisi mennä, toisista kallioista tehdään turvallisia ja helppoja ja toiset annetaan olla enemmän luonnontilassa. Italiassa se tietysti menee luonnollisemmin tähän suuntaan kun vuoria riittää lähellä ja kaukana.
VastaaPoistaKiitos, Ville!
PoistaTodellakin mielenkiintoinen kysymys. Hyvä vertailu tuo Suomi vs. Italia, koska itselläkin on molemmista kokemuksia, vaikkakin Suomelle parempi vertailukohta olisi ehkä Ruotsi. ;) Olen ymmärtänyt ja saanut vähän kokeakin Ruotsin kiipeilykulttuurista sen että siellä on enemmän sporttia kuin Suomessa keskimäärin ja sinänsä kiipeily yleisempi harrastus. Mutta ei siitä sen enempää, palataan takaisin Villen mainitsemiin aiheisiin.
Italiassa todellakin massat jyräävät ja kiipeilykokeiluja tarjovat myös kaupalliset tahot, joita en Suomessa tiedä hirveästi olevan, miten väärässä olen? Vai onko enemmän puute kysynnästä? Itse olen Suomessa kallioilla nähnyt vain alan harrastajia. Kaupallisuus ja massat ovat ainakin Arcon seudulla tehneet sen, että helpot lähikalliot ovat täysin lasittuneet ja jopa mahdottomia kiivetä. Tämä on kalkkikiven ominaisuus, en tiedä mitä graniitille tapahtuu lisääntyvässä kiipeilykäytössä?? Mutta onneksi Arcossakin löytyy paikkoja, joissa sai nytkin heinäkuussa kiivetä jopa ihan omassa porukassa. Näille paikoille voi olla pidempi matka tai ainakin haastavampi lähestyminen. Mutta näille kauempanakin oleville kallioille tehdään reittejä laidasta laitaan, helposta vaikeampaan, jos vain kivi sen mahdollistaa. Ja yleisesti ottaen melkein kaikki reitit ovat sporttireittejä. Multipitceillä on enemmän pultittomia kokonaisuuksia.
Itselle ei lähestyttävyys ole mikään ongelma, Kauhala/Kakarsberget on tästä hyvä esimerkki. Minulle maastopätkä (vaikkakin opasteet voisivat olla hieman selkeämmät) ei ole este tai hidaste mennä paikkaan, jos/kun siellä on mieleistä kiivettävää. Olhava ja Kustavi ovat itsellä jääneet sen takia vielä kokematta, että kummassakaan ei ole sporttia omalle tasolle tarjolla. En tiedä miten tällaisia kiviluomuksia olisi tarjolla lisää, lähempänä tai kauempana, jos niitä alkaisi maastokartoista etsiä. Pitääpä ottaa asiakseni uusien sporttireittien kiilto silmissä, kun tulee sopivaa luppoaikaa. ;)
Hauskaa, että keskustelu viriää yhä laajemmaksi. :)
Älä nyt jätä Olhavalla käymättä sen takia, ettei sporttia ole (niin paljoa) tarjolla! Se yläköysittely tekee ihan hyvää välillä :)
Poista:D Niin tekee, laitetaan siis Olhava kohdelistalle kärkipäähän!
PoistaKiipeilyurheilijathan retkeilevät sinne elokuun loppupuolella, eli seuraakin olisi tarjolla. :)
Itsekin kun aloittelin harrastusta, ajatelin että miksei vois pultteja laittaa sinne halkeaman viereen. Nyt pari vuotta lajin parissa olleena haluan että kaikki luonnollisilla kiivettävät (suht turvallisesti) kiivetään luonnollisilla. Trädi vaan oma hieno lajinsa ja toisille henkisesti erittäin vaativaa, mutta palkitsevaa. Muutaman sporttireitin olen tehnyt (aika helppoja) ja olen pultannut ne silleen ku linja vaatii. Tonttipannun vaaraa ei saa olla ja lyhkäsemmänkin pitäis yltää klipata. Joskus pulttien paikkaan vaikuttaa kallion muodot ja heikommat kohdat joihin pultteja ei kannata laittaa. Britit on aika extreme-vertaus, mutta sielläkin yläköysitellään kiltisti reittejä, niin ei tarttee pultteja. Joskus sitä miettiikin, että vain ihmisen sporttihauskuutukseksi harjataan ja pultataan kalliot ihan luonnottomaksi. Toisaalta mietin että muuten kallio "vain" on jossain metsässä, eikä ilahduta ketään.
VastaaPoistaKiitos, Antti T, kommentista!
PoistaEhkä itsellekin käy näin parin vuoden päästä, kun pääsen trädikiipeilyyn sisään. Sekään ei kuitenkaan poista sitä, että aloittelevia kiipeilijöitä, aikuisia ja lapsia, on silloinkin... Eikä se olisi minulta pois, että heille olisi mahdollisuuksia kokeilla sporttia ulkona. Hyvä, että sinä olet tehnyt näitä reittejä, missäpäin ne sijaitsevat?
Olet oikeassa, että noita upeita kivimuodostelmia ei varmaankaan kovin moni näkisi tai ainakaan hyödyntäisi,jos ei siellä olisi kiivettäviä reittejä. Sportit tuovat massaa, trädit pidemmän linjan kiipeilijöitä, jotka kaikki sopivat minusta sulassa sovussa samoille seinille. :)
Joensuun seudulla. Esim. meillä on aika uusi kallio Moisseenvaara, jossa kaikki reitit on mielestäni pultattu erittäin aloittelijaystävällisesti. Mutta paikassa on myös trädiä.
PoistaTodella hienoa! Hyvää työtä!
PoistaHarmi, kun itsellä ei tule käytyä juurikaan sielläpäin. :)
Mutta pidänpä mielessä, jos joku sattuu kysäisemään tai pyörin huudeilla.
Joku tuossa ylempänä osuvasti sanoi, että kiipeilyyn ei sovi kaikki-tänne-nyt-heti mentaliteetti. Ei voisi olla enempää oikeassa.
VastaaPoistaUseampi vuosi taaksepäin, juurikin tuota yllämainittua Sloupin keskustelua lukiessani puhisin aika lailla samansuuntaisesti, että aloittelijoille pitäisi olla enempi reittejä ja ihmettelin kokeneempien kundien kommentteja siitä, että halkeemat ois syytä pitää vapaana pulteista. Muistan kun kaverin kanssa oltiin yläköysittelemässä ja manattiin, että mitä haittaa muutamasta pultista ny olis.
Aika tuo perspektiiviä ja vuosien varrella olen muuttanut mieleni täysin. Olen opetellut liidaamaan trädiä mikä on avannut eteeni ihan uuden maailman. Jos ne kaikki vitosen reitit Kustavissakin olisi ollut pultattuja en olisi varmasti koskaan vaivautunut ja olisin monta mahtavaa kokemusta köyhempi, mutta ennen kaikkea olisin huonompi kiipeilijä. Ehkä sportissa paukkuisi kovemmat greidit, mutta mihinkään en vaihtaisi niitä päiviä jossa alla on useampi sata metriä kalliota tai jäätä ilman pysyviä merkkejä ihmisen vierailusta.
Trädikiipeily on ehdottomasti opettelemisen arvoinen asia, mutta sille kannattaa ja pitää antaa aikaa, siihen täytyy kasvaa.
Ja niinkuin moni tuossa onkin jo sanonut, ei yläköysittelyssä mitään pahaa ole. Ei aina tarvitse liidata ja jos haetaan turvallista tapaa toimia on parempikin, että harjoitellaan reilusti omien rajojen puitteissa, yläköydessä. Jos jonkun reitin pulttaus ahdistaa, sen voi jättää kiipeämättä tai kiivetä yläköydellä. Ylikselläkin pääsee kokeileen tarvittavia liikkeitä ja samalla tavallahan ne kovempienkin greidien kiipeilijät harjoittelee oman tasonsa yläpäässä olevia reittejä.
Suomessa on toki paikkoja joissa mielestäni jonkinlainen turvapulttaus olisi tarpeen, varsinkin parin ensimmäisen pultin sijoittelun osalta. Mutta tämän tarkkailu ja ratkaisujen teko on asian suhteen on osittain paikallisten kerhojenkin kiinnostuksen kohteena. Joissain paikoissa aloittelijoille onkin avattu kallioita tai reittejä joissa on helppoa ja tiheään pultattua sporttia.
Myös Ellille kiitos kommentista.
PoistaOlet aivan oikeassa, kuten kommentin kirjoittanut Elisakin, että kiipeilyyn ei todellakaan sovi kaikki-tanne-heti-nyt. Olen tiedostanut sen erittäin hyvin. Myöskään vertailemalla itseään muihin, ei pääse puusta pitkälle. Onneksi minullakin tämä lamppu on syttynyt ja näyttää suuntaa systemaattiseen kehittymiseen. ;)
Olen ilmaissut itseäni väärin, jos kirjoituksistani ymmärtää, että haluan kaikki reitit sporteiksi. Ei,en halua, arvostan trädikiipeilyä jo nyt, vaikka en sitä itse (vielä) teekään. Mutta haluaisin Suomeen (isoille) kallioille, erityisesti uusille, joissa tilaa vielä on, lisää helppoja sportteja, joilla aloittelijat pääsisivät treenaamaan kalliokiipeilyä turvallisesti alaköydellä. Luonnon suomissa rajoissa ja luontoa kunnioittaen tietenkin.
Olen kirjoittanut myös epäselvästi sen, että kiipeän paljon yläköydellä, kun mieheni vie köyttä tai trädittää. Se ei ole minulle myrkkyä ja kun kiipeillä kuitenkin haluan, niin se on monilla kallioilla ainoita keinoja päästä hivelemään graniittia muuallakin kuin maan tasalla. Olen myös tykästynyt projektoitiin, joka ei ilmene tästä kyseisestä kirjoituksesta, mutta käy selväksi tästä, tästä ja tästä.
"Turvapulttauksesta" olen myös samaa mieltä kanssasi, Elli. Ja onkin loistavaa, että kerhot ja seurat ovat ottaneet paikoin tästä palloa itselleen. Viikonloppuna, kun mieheni oli seuraamassa erästä pulttausprojektia, aloimme miettiä, että kuka on loppuviimein vastuussa, jos pultti pettää. Nykyään voi 27cragsiin laittaa kaikkien näkyville omatekemiä reittejä, trädejä, mixejä ja sportteja, mutta kuka vastaa, jos menet kiipeämään tällaista reittiä ja pulttaus tai ankkuri pettääkin? Suomessa yleinen turvallisuustaso on korkealla ja yleensä reitintekijät kiipeävät reittiä paljon myös itse, joten he tekevät sen turvalliseksi. Mutta mitä jos...
Odotan jo innolla, että olen sillä tasolla, jotta voin alkaa harjoitella trädittämistä ja mitä kaikkia uusia ulottuvuuksia se tuokaan mukanaan. Kärsivällisyydellä, treenaamalla ja kuulostelemalla kokeneempia sinne pääsee, ja tietysti ajan kanssa. :)
Kuten täällä on kommentoitukin pultattu halkeama EI OLE samanlainen träditettävä kuin halkeama ilman pultteja. Asialla on sitä suurempi merkitys mitä lähempänä omaa "limittiä" kiivetään. Pätevä ohjenuora pulttaukseen on mielestäni "pultti silloin kun muuta ei saa". Tästä on lipsuttu esimerkiksi Haukkakalliolla ja oman näkemykseni mukaan esimerkiksi Kultajuova - sektorin hienot halkeamareitit on yksinkertaisesti pilattu nykyisellä pulttauksella.
VastaaPoistaSuomessa yläköyden saa vietyä helposti lähestulkoon joka ikiselle reitille, joten halkeamien pulttausta ei voi mielestäni mitenkään perustella sillä, että tarjottaisiin aloittelijoille kiivettävää. Trädikiipeilyn mystifiointi on aiheuttanut sen, että aloittelijat eivät edes harkitse reittien liidaamista luonnollisilla kamoilla vaan sen sijaan vaativat lisää helppoja pultattuja reittejä. Kun trädikiipeilystä karsitaan pois turha pelottelu ja mystiikka, ei jäljelle jää sen "vaarallisempaa" tapaa harrastaa kiipeilyä kuin mitä sporttikiipeilykin on. Itse kun aloittelin trädikiipeilyä (en paljon sen jälkeen kun olin aloittanut liidaamaan ylipäätään) koin sporttikiipeilyn jopa pelottavampana. Helpoilla (ja helposti varmistettavilla) trädireiteillä voi varmistuksen usemmiten laittaa aina kun tekee mieli. Sporttireiteillä sen sijaan on aina reitintekijän armoilla ja ainoa vaihtoehto on kiivetä seuraavalle pultille asti tai pakittaa reitiltä.
Suomessa kalliot ovat graniittia ja solidissa kivessä trädipiissit kestävät kyllä pitkätkin lennot. Etelä-euroopassa pääasiallinen kivenlaatu on kalkkikivi, joka on graniittia huomattavasti haperampaa. Jo pelkästään tästä syystä esimerkkiä pulttaukseen ei voida ottaa kalkkikivi kallioiden pulttauksesta.
Kasvavat harrastajamäärät lajissa, jossa suorituspaikkojen määrä on rajallinen on aina riski ja haitaksi lajin nykyisille harrastajille. Käytännössä tämä ilmenee ainakin pysäköimisen, melun ja roskaamisen lisääntymisenä, joka johtaa access ongelmiin ja jopa kallioiden sulkemiseen kiipeilyltä. Tämän lisäksi tulee vielä reittien kiilloittuminen sekä ruuhkautuminen. Jo pelkästään näistä syistä näen ulkokiipeilyn suosion kasvun haitallisena asiana (itselleni ja lajin nykyisille harrastajille), enkä toivo että pulttaus yms. ratkaisuilla helpoitettaisiin harrastajien siirtymistä sisäseinältä ulkokallioille.
Hyviä kommentteja ja perusteluja!! Haluaisin vielä tarttua alkuperäisen kirjoituksen kohtaan "Minulla ei ole mitään mahdollisuutta kiivetä trädiä, sillä voimaa ei ole niin paljoa, että pystyisin yhtään piissiä asentamaan edes nelosen reiteillä". Voima ei mitenkään voi olla ratkaiseva tekijä tässä vaan taas se kuuluisa tekniikka (jota oppii esim. yläköydessä asentamalla niitä piissejä ja harjoittelemalla myös lepoja reitillä).
VastaaPoistaKiitos jälleen kommenteista Anonyymeille.
VastaaPoistaJokainen mielipide ja kommentti on aivan yhtä oikeutettu, arvokas ja perusteltu kirjoittajan omalta kohdalta, mutta valitettavasti kommentit saavat minut hieman surulliseksi. Olen todella innostunut kiipeilystä, tykkään siitä aivan mielettömästi ja olen uhrannut sille paljon aikaa, verta, hikeä, jopa kyyneleitä ja tietenkin myös rahaa. Kiipeilyyn omistautumisesta kertokoon se, että olen pelannut yli 20 vuotta lentopalloa ja beach volleytä, jopa puoliammattilaisena, mutta nyt haluan vain kiipeillä, kiipeillä ja kiipeillä.
Surulliseksi minut saa erityisesti se, että haluaisin liidata ulkona turvallisesti, mutta minun tasoiseni aloittelevat kiipelijät eivät tunnu olevan tervetulleita Suomen kallioille. Kiipeily kuuluu ulos, luontoon, oikealle kivelle, kaikki on varmasti tästä samaa mieltä? Sisällä voi treenata, mutta se ei ole sama. Turvallisuus on tärkeää!! Sitä ei tarvitse kenellekään perustella, eihän? Mutta miksi yläköysi ei sitten minulle kelpaa? Kelpaahan se, mutta onhan sekin aivan eri asia kuin liidaaminen. Ei niitä jännityksen ja onnistumisen fiiliksiä, joita klippaaminen ja topattu nousu tuottaa vaan saa yläköydellä. Jos minun pitää noita tunteita odottaa pari vuotta lisää, olen ehkä jopa lopettanut kiipeilyn, sekö onkin kokeneempien kiikkujien tavoite? Ei uusia lajin harrastajia?
Viimeisin Anonyymi kommentoija sanoi, että kyse ei ole voimasta vaan tekniikasta. En halua selitellä tai puolustella itseäni, mutta teen sen kuitenkin ;), tekniikasta minua ei saa kiinni. Oma tekniikkatili on erittäin runsas, mutta valitettavasti en pysty tililtä nostamaan paljoakaan, kun ei voimat riitä tekniikoiden suorittamiseen. (voimatreeni kovasti menossa, hidasta on mutta toivottavasti palkitsevaa) Sporttiklippailussakin pitää olla voimaa pitää itsensä paikoillaan klippauksen ajan, saati sitten trädikiipeilyssä, jossa ainakin aluksi varmistusten asettelu on hidasta ja jännittävää, jolloin voimia kuluu kaksin verroin. Viimeinen lauseesi on todella tärkeä muistaa, ja niin pitääkin tehdä. Se vaan on niin eri juttu olla todellisuudessa sitä köyttä viemässä, eikä roikkua siinä. Näin ainakin itsellä.
Ps. Haluan ajatella kiipeilyä laajemmin kuin vain omala kohdalta, kuten sanottua itsellä on kiipeilykaverina itseäni paljon parempi kiipeilijä ja se avaa itselle enemmän mahdollisuuksia. Mutta haluan kiipeilyn tuottamia hienoja elämyksiä ulkokallioilla myös muille lajia vasta aloitteleville, kunnioittaen samalla lajin kokeneempia harrastajia ja erityisesti pioneerejä.
Hyvää keskustelua tärkeästä aiheesta.
VastaaPoistaItsekkään en ole kiivennyt kauan. Tämä on kolmas kesä ulkona. Mielessäni on vielä ensimmäisen kesän jolloin oma maksimitasoni oli korkeintaan 6a:n luokkaa. Kiipeily pelotti, pulttivälit pelottivat ja jalkojen käyttö oli olematonta. Jouduimme etsimään suurennuslasilla toposta kallioita jossa olisi minullekkin mielekästä kiivettävää. Onneksi tämän ongelman kanssa ei tarvinnut kauan painia. Kun takana on tarpeeksi metrejä ulkona niin alkaa kiipeilykin sujua, greidit nousevat ja kiivettävääkin löytyy enemmän.
Itse en ole koskaan kiivennyt trädiä mutta olen samaa mieltä aikaisempien kirjoittajien kanssa: trädilinjat ominaan ja pultit silloin kun linja ei ole turvallisesti muuten varmistettavissa.
Helppojen sporttilinjojen puuttuminen kallioilta on todellista ja jokainen aloittelija huomaa sen alussa. Se miksi helppoja linjoja ei ole, johtuu mielestäni siitä ettei linjoja ole avattu. Reitin putsaaminen ja pulttaaminen on työlästä, aikaa vievää puuhaa. Useimmiten reittien avaajat on kokeneita kavereita jotka etsivät omalle tasolle sopivia linjoja, itselle ja kavereille uutta kiivettävää. Harva yli seiskan kiipeilijä jaksaa nähdä vaivaa vitosen släpin putsaamisessa/ pulttamisessa koska työmäärä on valtava ja palkintona tästä paikka saattaa olla viiden vuoden sisällä kiipeilykiellossa yllä mainittujen access-ongelmien vuoksi.
On helppo mennä valmiille kalliolle ja valittaa siitä kuinka huonosti reitti on pultattu ja putsattu. Itsekkin olen sortunut tähän. Harva kuitenkin tajuaa työmäärää mikä on nähty kallion eteen. Jokaisella pulttaajalla on varmasti vahvat perustelut pulttaukselleen. Pulttaukseen on vaikuttanut aikakausi ja sen ajan trendi, miten reitit ovat pultattu. Kallion muoto ja koostumus ovat myös olennainen osa pulttien paikkoja määritteleviä tekijöitä. Joka paikaan ei pysty iskemään pultteja vaikka haluaisikin. Nykypäivänä noudatetaan kiipeilyliiton suosituksia pulttauksesta ja pyritään tekemään reiteistä mahdollisimman turvallisia.
Itsekkin olen pohtinut sitä että kuka on vastuussa siitä jos pultti pettää tai jos reitti on pultattu niin että pannutusvaara on olemassa. Vastuu on aina kiipeilijällä itsellään. Ulkona kiivetessä pitää olla sen verran reitilukutaitoa ja arviointikykyä että tiedosta ulkona kiipeämisen riskit. Tämän vuoksi on hyvä että itsellänikin on kokeneempi kiipeilijä aina mukana kalliolla.
Kiitos, Katja!
PoistaOlen aivan samaa mieltä mainitsemistasi asioista. En vain osaa kirjoittaa niitä yhtä selventävästi. :)
Olet kehittynyt huimaa vauhtia, kun jo ensimmäisenä kesänä kiipesit 6a:ta, minä taistelen Suomessa yhä viitosten kanssa toisena kiipeilykesänäni. Mutta eteenpäin mennään, onneksi. Motivaatio on korkealla, vaikka edellisessä kirjoituksessa sanoin olevani surullinen ja lopettavani koko kiipeilyn. ;)
Ja kyllä, omakin asenne kiipeilyä ja reittejä kohtaan on nöyrtynyt hirveästi, kun on itse ollut harja kädessä kiven juuressa. Ja mielelläni sitä teenkin, jos vain joku kokeneempi kiipeilijä tai vaikka seura pistäisi talkoot pystyyn. Reitintekijäksi minusta ei tällä kokemuksella vielä ole. Ainakaan niin, että voisin olla 100-varma sen turvallisuudesta.