**VAROITUS: Tästä aiheesta ei saa lyhyttä kirjoitusta**

Isken oman "Light My Firen" keskustelusoppaan kalliokiipeilystä Suomessa. Keskusteluahan on seuraavanlaisia "Trädi/luomu vs. sportti", "Sporttireittien pulttaus" ja "Greidaus".
Sanastoa:
- Trädi-/luomukiipeily: kiipeily itse asennetuilla varmistuksilla, ks. kiila, heksu, frendi, kamu
- Sporttikiipeily: urheilukiipeily hyödyntäen valmiiksi asennettuja pultteja
- Pultti: reitille kiinteästi asennettu varmistus, johon jatko kiinnitetään
- Greidi: reitin vaikeutta kuvaava luku
Näkyvimmin trädikiipeilyä puolustaa ehkä
Pikku-Matti Relaa.com-blogissaan. Edellä linkatun postauksen löysin, kun etsin tietoa
Reventeenvuoresta. Tämä kirjoitus herätti itsessä paljon ajatuksia, joita sekalaisesti seuraavassa. Kiipeän toista kesää ulkona, eli olen vasta kiipeilyn alkumetreillä, about ensimmäisellä pultilla.
Minulla ei ole mitään mahdollisuutta kiivetä trädiä, sillä voimaa ei ole niin paljoa, että pystyisin yhtään piissiä asentamaan edes nelosen reiteillä. Toiseksi, trädikurssit ovat aivan täynnä ja ilman kurssia on jopa vaarallista lähteä testaamaan trädikamoja. Kolmanneksi, trädikamat ovat kalliita vielä sen päälle, että on juuri hankkinut köyden, jatkot, slingit, sulkkarit, kypärän, kengät, valjaat jne... Eli, jos sporttireittejä ei olisi, niin en pystyisi kiivetä ulkona ollenkaan. Enkä usko, että olen ainoa, varsinkaan kun kiipeilyn suosio on kasvamassa.
Myönnän, että trädikiipeily on kiipeilyn alkuperäisin ja jaloin muoto ja haluan sen toki itsekin oppia. En silti ymmärrä, että miten pultit reitillä häiritsevät trädikiipeilijää, jos reitti on myös varmistettavissa omilla kamoilla? Pultit eivät ole koskaan otteissa, saati sitten niissä hakeamissa, joihin omat piissit laitetaan. Trädireitit eivät houkuttele edellä mainituista syistä aloittelevia kiipeilijöitä, lapsia tai aikuisia, testaamaan ulkokiipeilyä, ellei ole mahdollista laittaa yläköyttä. Itse kiipeän kuitenkin mielummin alaköydellä (=liidaan), ja yläköydellä kiikun lähinnä treenatessa ja projektoidessa ennen varsinaista liidinousua. Jos taas kiipeilyn mahdollistaminen suuremmalle joukolle toimii kompastuskivenä, niin kysyn vaan miksi? En ymmärrä miten kiipeilyn suosion lisääntyminen olisi pois keneltäkään. Aloittelevat kiipeävät vielä pitkään alemmilla greideillä, suosio tuo todennäköisesti mukanaan uusia paikkoja kiipeillä (minäkin olen putsaillut uutta reittiä täysin uudelle kalliolle kotiseudulle - huom! luvat kunnossa), lisäävät vaihtoehtoja, uusia ideoita ja näkemyksiä, sekä tietoisuutta ja huomiota lajille. Toki suosiolla on myös kääntöpuoli, eli joskus saattaa olla ruuhkaa...niillä helpoilla reiteillä ja parkkipaikoilla...
Jos sporttireittejä onnistuu löytämään, niin kannattaa olla tarkkana niiden turvallisuuden kanssa johtuen
pulttauksesta.
Pitkän kiipeilykokemuksen omaavatkin kiipeilijät ottavat joskus vahvasti kantaa tähän asiaan, esim. sporttireittien turvallisuudesta kirjoitti eräs erittäin
kokenut kiipeilijä äskettäin näin:
"VÄHÄN MIETTEITÄ PULTTIEN SIJOITUKSISTA KIIPEILYN TURVALLISUUDEN
KANNALTA.
Kesän kalliokierroksilla on tullut huomiotua sporttireittien pulttaukset.
Monilla reiteillä ensimmäinen pultti on suhteellisen korkealla ja kuitenkin
putoamisen riski on suuri. Toisissa reiteissä ensimmäsien ja toisen pultin väli
on niin suuri, että normipudotuksen riski on erittäin suuri. Pulttien
sijoittelussa on selkeästi havaittavissa, että Fall Factor arvoista ei ole
ollut mitään hajua. Pultteja on sijoiteltu "Reitti on koville jätkille
fiiliksellä", eikä sitä tartte muiden kiivetä jos ei uskallusta riitä.
Täytyy myöntää, että samaan ajatteluun on tullut itsekin syyllistyttyä
kiihkeällä -80-90 luvulla joillakin omilla reiteillä.
Viime viikonloppuna katsoin Rollareissa "Sianlihan orjat" reitin
pulttausta, taitaa normipudotus toteutua mikäli liidaaja putoaa juuri ennen
toista pulttia.
Kiipeilijöiden määrän lisääntyessä riski, että joku loukkaa itsensä ikävästi
vain kasvaa. Voisimme yhteistuumin todetä, että tätä riskiä voitaisiin
pienentää tarkastelemalla joidenkin kallioiden ensimmäisen ja toisen pultin
sijoituksia.
Ensinousun peirinteitä toki on hyvä kunnioittaa, mutta jos nuo perinteet ovat
perua tietämättömyydestä ja tyhmän rohkeasta kiipeilytyylistä on niitä kyettävä
muuttamaan turvallisempaan suuntaan.
Itse olen valmis muuttamaan
joidenkin vanhojen reittieni pulttausta turvallisempaan suuntaan. Jatkossa,
mikäli teen sporttireittejä, tulen ottamaan huomioon ensisijaisesti
turvallisuusseikat sekä köyteen kohdistuvat voimat pulttien sijoitusta
mietittäessä."
 |
Kuva aiheesta. |
Reventeenvuoren talkkarin sanoihin on myöskin helppo yhtyä:
"Nelosen-vitosen reittejä on välillä vähän hankala greidata kun ei
itsellä oikein tunnu eroa niissä hirveesti, se on sikäli harmi koska
asia ei todellakaan ole mitätön niiden kannalta joillekka harrastus on
alussa tai toivetikkilistat liikkuvat noissa greideissä. Jollekin
yksilölle ylimääräiseltä tuntuva pultti voi olla toiselle ratkaiseva,
varsinkin harrastuksen alussa. Noudatan omassa reitinteossa etikettiä
"mitä helpompi sportti-sitä turvallisempi pulttaus" -koska silloin
pulttaus palvelee parhaiten niitä jotka ko.reittejä kiipeävät ja
turhilta haavereilta vältytään. Lisäksi ihmiset uskaltavat suoraan
opetella alaköysikiipeilyä, mistä kiipeilyssä on kuitenkin pohjimmiltaan
kysymys.
Kiipeämällä paljon metrejä reitin luku ja varmistamisen suunnittelu
alkaa kehittyä, se on osa hyvää kiipeilytaitoa siinä kuin greidin
murskaaminen. Ulkomailla sporttia kiivetessä tulee eteen paljon useammin
tilanteita joissa täytyy osata ennalta pidentää jatkoa tarvittaessa,
trädikiipeilyssä asia on enemmänkin sääntö kuin kuin poikkeus ja
keskeinen taito. Mutta toki reitit pyritään aina pulttaamaan
mahdollisimman suoraan, aina tämä ei kuitenkaan ole monista eri syistä
johtuen mahdollista."
Toni-talkkari tuossa mainitsikin jo ulkomaisesta pulttauksesta. Siihen voisin itsekin kommentoida, että esim. Italiassa ei pultteja kauheasti säästellä, eikä se minusta tee reiteistä yhtään sen huonompia tai tylsempiä. Jos ei pysty tai tuntuu turhalta klipata, niin sitten ei klippaa. Itse kuitenkin klippaan kaikki, koska koskaan ei voi tietää ja kiipeilyssä turvallisuus menee minusta kaiken edelle...
Toni-talkkari tarttui kirjoituksessaan myös
greidaukseen. Tämä on asia, jonka yli olen pikku hiljaa päässyt omassa päässäni. :) Mutta tuottaa silti aika ajoin päänvaivaa kiivettävää etsiessä. Suomessahan ei ole ihan hirveästi pienen greidin sporttireittejä. Aloittelevana kiipeilijänä etsii toposta kuitenkin niitä pienimpiä greidejä, joille voisi olla toivoa. Alla on kuva, jossa on verrattu rankalaista greidausta vanhaan ja uuteen suomalaiseen greidaukseen. Ranskalainen greidaus on käytössä yleensä sporttireiteillä (ainakin Italian kivillä) ja erityisesti sisällä. Suomalainen greidaus on käytössä trädi-reiteillä. (Vertailu on vanha, mutta niin ovat monet reititkin Suomen kallioilla)
Kuten sanottua, olen itse päässyt jo hieman yli siitä, että Italiassa ja sisällä kannattaa kokeilla ja jopa pääsee ylös aivan eri greidejä kuin Suomessa ulkona. Osittain tämä johtuu myös pulttauksesta, mutta pääasiassa siitä, että niitä helppoja reittejä ei täällä vain ole. Graniitti ei ole optimaalista kiveä aloittelevalle kiipeilijälle, koska siinä ei ole kovinkaan usein isoja otteita käsille (kahvoja), lähinnä halkeamia ja listoja, jaloille pitää osata käyttää kitkaa ja pieniä kiteitä, kalliot ovat matalia, eli kokonaisgreidi on isompi, ja kallio on usein märkää ja liukasta. Viime kesänä turhauduin täysin, kun en päässyt mitään ylös. Tänä kesänä kehitystä on selvästi tapahtunut, sillä pääsen jo melkein kaikkia vitosen reittejä (sisällä ja Italiassa menee 6A ja jopa 6B).
Greidi ei ole minulle mikään mittari, mutta haluan kiivetä, jos vain olisi jotain mahdollista kiivettävää!!
Ja mahdollisella kiivettävällä tarkoitan nelosen ja vitosen sporttireittejä järkevällä pulttauksella!
Rauhaa ja rakkautta ja hyviä kiikkuja kaikille tasosta ja kokemuksesta huolimatta !! *Nora