5. elokuuta 2010

Tuplatreeni

Iltaan saa mahdutettua myös tuplatreenin, jos aloittaa ajoissa. Keskiviikon tuplatreeni sisälsi yleisurheilua ja kahvakuulailua.

Alkuilta rehkittiin Minkki P:n kanssa Granin yu-kentällä. Alkuverra, koordinaatioita, korkeushyppymallausta, saksihypyjä molemmin puolin, oikeita hyppyjä ja yksi kierähdys. Loppuun vielä verra. Kaiken kaikkiaan reilu tunti ja hyvä mieli, vaikka välillä tuuli niin, ettei rima pysynyt paikallaan ja tukka pyöri päässä.

Illan toisessa treenissä jumpattiin meidän takapihalla. Ensin kahvakuulilla lämmittely ja muutama kunnon punnerrus kuten heilautuksia, nostoja ja vetoja. Sitten keilalla ojentajien kiusaamista ja lopuksi rengasliikkeitä käsille. Viime kerralla en saanut kiepautettua itseäni ympäri renkaissa, mutta nyt pääsin hienosti. Sen verran jumissa on minun yläkroppa, että en pysty tekemään dippiä ollenkaan, ihan käsittämätöntä. Muuten oikein tehokas 1,5-tuntinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...