Saappaat jalassa

Olin niin iloinen torstaiaamuna, kun takana oli aktiivisesti alkanut viikko ja loppuviikollekin oli hyviä suunnitelmia. Maanantain pelistä jo kirjoitinkin lyhyesti, tiistaina 1,5 tunnin lentistreenit, jotka olivat melko kovatempoiset, ja keskiviikkona reilu 3 tuntia kiipeilyä ja uusien aikaisemmin saavuttamattomien reittien nujertamista. Mutta torstaina päivällä oli kaaduttava saappaat jalassa sänkyyn. Illalle oli kalenterissa kahdet treenit, mutta kumpiinkaan en päässyt enää nousemaan. Myöhemmin illasta ainoa paikka, jossa liikkumatta pystyi olla siedettävän kivun rajoissa, oli olohuoneen lattia. Neljä tuntia siinä maanneena alkoi olla melko kylmä, nälkä ja paikat puutuneet. Eikö juuri sinä hetkenä, kun tarvitsen kipeästi auttavaa kättä, kädellä on muuta menoa...

Minulla oli siis mennyt T4-nikama lukkoon ja sitä ympäröivät lihakset täyteen kramppiin. Päätä ei voinut liikuttaa, kun se tuntui painavan ainakin tonnin. Kädet eivät nousseet ja jokainen haukotus, aivastus tai pelästys tuntui kuin puukolla olisi iskenyt. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle tapahtuu näin. Lihakset nikaman ympäriltä on vain rentoutettava ja siten poistuu myös kipu.

Aikaisemmin nämä eivät ole kestäneet sietämättöminä kuin päivän. Nyt makaan toista päivää sängyssä, eikä vieläkään ole täysin kivutonta liikettä, vaikka kipu onkin jo siedettävämpi ja saan kohotettua päätäkin hieman ilman tukea.

Luulen, että kiipeilystä jumiutuneet kädet ja hartiat, oikean käden kireä hermo sekä pitkät päivät koneen ääressä töissä ovat aiheuttaneet tämän. Enää 34-vuotiaana ei ole niin vetreässä kunnossa, että pystyisi päivästä toiseen tehdä lähes maksimisuorituksia, käymään töissä ja unohtaa lihashuollon. Lihashuoltoon on panostettava, vaikka sen kustannuksella, että joitain varsinaisia urheilusuorituksia jäisi väliin tai ne olisivat lyhyempiä.

"Oppia ikä kaikki", se kai pitäisi pitää mielessä. Tai ainakin yrittää oppia kokemuksista. /N