3. syyskuuta 2013

Mihin katosi viimeiset kolme viikkoa?

Sitähän voisi tietysti luulla, että elokuu otettiin jotenkin rennosti, mutta eihän siinä niin käynyt. Jalat oli aika pitkään tukossa tartanilla intoilusta ja siihen päälle kun otti reippaan taklauksen salibandykentällä, saikin sitten olla muutaman päivän ihan hissukseen. Ainoa urheiluun verrannollinen suoritus oli jalkahieronta.

Seuraavalla viikolla laitettiinkin taas täysi vauhti päälle. Kelit suosivat edelleen ulkoilmasportteja, joten Hietsussa tuli käytyä useampanakin päivänä. Siihen vielä vähän golfia ja parit yleisurheilutreenit niin viikko-ohjelma olikin paketissa. Jalat ottivat loikkia vastaan huomattavasti paremmin kuin edellisellä kerralla. Juoksu ei sen sijaan ollut yhtään sen helpompaa tälläkään kertaa. Sunnuntai-iltana pitkä verryttely ja venyttelyt tuli tarpeeseen.

Elokuun viimeinen viikko antoi edelleen säiden puolesta parastaan ja alkuviikko meni biitsin ja golfin merkeissä. Tiistaina kävin Granin kentällä hyppäämässä korkeutta ja heittämässä kuulaa. Hyppääminen oli kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa. Kyllä se vaan tuntui kropassa, että edellisestä kerrasta oli useampi vuosi.

Loppuviikkoon mahtui parikin salitreeniä. Torstaina vähän iisimmin jalkapunttia ja keskikroppaa, perjantaina sitten vähän kovempi kimppatreeni kolleegan kanssa. Yhdistelmätreeni levytangolla oli varsin tehokas, kun sitä tehtiin vauhdilla viisi kierrosta. Hyvää huomenta tekee kyllä kipeää takareisille. Onneksi hommassa oli sentään joku maltti, ettei koko viikonloppua tarvinnut ontua. Ehkä ensi kerralla uskaltaa ottaa vähän isommat painot.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...