6. toukokuuta 2013

Ollako vai eikö olla, treenatako vai eikö treenata

Kroppa on jostain ottanut kunnolla itteensä, treenit ei suju ja on kipuja. Eniten kinnaa oikea hartia, joka on ollut lepokipeä jo viikon. Ilmeisesti vetskuturnauksessa tuli käytettyä oikeaa kättä enemmän kuin aikoihin, vaikka passarina pelasinkin. Myös kyynärvarren lihakset, erityisesti ranteen koukistajat ovat melko "kivettyneitä", eli kestojumissa. Oikeassa kädessä tämä aiheuttaa myös sen, että hermot taitavat olla kohtuullisen kireällä. Kuvassa alempi käsi ja siinä käden alapuolella olevat lihakset. Hieroja-Aki totesi nopealla vilkaisulla, että lavan lähentäjälihas on ihan jumissa, lepo ja venyttely sekä ravistelu auttaa.

Kuva
Nämä oireiluthan eivät ole kuitenkaan estäneet minua kiipeämästä, vaikka kevyesti. Torstaina wapun jälkeen tuli levättyä, mutta perjantaina uutta sessiota perusvoimaa ja sunnuntaina ulkoboulderointikauden avaus Haukilahdessa. Voimat loppuu nopeaan, helpotkaan otteet eivät oikein pidä ja pää hajoaa. ;) Kuvan Libidoa ei tullut lähetettyä tällä kertaa valitettavasti. Se viheliainen hylly ei ole kuvassa, koska se on niin ärsyttävä. ;)


Homma vielä hanskassa, mutta mitäs ton jälkeen...
Lauantaina olin osallisena HCR:ssä talkoolaisen roolissa. Tukikohtana maalialue klo 12-15. Melko iisi homma, kun juoksijat lähtivät liikkeelle klo 15. ;) Olympiastadionilta matka jatkui Kiipeilyareenalle, jossa Kiipeilyurheilijat tarjosivat jäsenilleen kehon koostumusmittauksen, kiipeilyleffan, pientä purtavaa ja hyvää seuraa. Kehonkoostumus oli yllättävän hyvä, lihaksia oli jopa yli tavoitearvon, paino oli optimaalinen ja rasvatkin aika alhaalla. Vielä voi silti parantaa, eli kahden kuukauden treenisetti kesän kiipeilyreissua silmällä pitäen on alkanut. Tavoitteena rasvaa alaspäin ja lihaksiä ylöspäin. /Nora



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...