2. maaliskuuta 2013

Putki päällä

Viime sunnuntaina Minkit jatkoivat hienoja esityksiä salibandyn N30 SM-sarjassa Lappeenrannassa. Vastustajat saivat kylmää kyytiä molemmissa peleissä. Ensimmänen meille 7-3 ja toinen murskaavasti 9-0.

Palautuminen peleistä sujui suht kivuttomasti ja maananatain biitsi ei tuottanut sen suurempia hankaluuksia. Tiistaina lähdinkin testaamaan Fischer zerot tositoimissa suuntana Kasavuoren ladut. Kädet hyytyi taas ensimmäisenä, sukset pelasivat lähellä nollaa olevassa kelissä mainiosti.

Keskiviikon säbässä tuntui siltä, etten olisi koskaan pitänyt mailaa kädessä. Onneksi meininki parani loppua kohden. Olin jo jättää homman kesken ensimmäisen vartin jälkeen.

Torstaina lentopallopelien voittoputki sai jatkoa Kisiksellä. Alkusarjassa pelasimme tiukkoja matseja ko. vastustajan kanssa. Nyt vaikutti siltä, että joukkue oli vain varjo entisestään. Kipeänä pelannut Nora toivoi selvää 3-0 voittoa, ettei olisi tuupertunut kentälle. Kerrankin koutsi sai, mitä tilasi. Lukemat olivat 25-13, 25-7, 25-11.

Perjantaina Elixialla kevyt jalkapuntti. Edellisestä kovasta jalkatreenistä on liian pitkä aika, mutta pakko oli ottaa maltilla. Lauantaina pitää päästä viilettämään tenniskentälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...