13. marraskuuta 2014

Back in business

Syksy alkoi takkuisissa merkeissä. Kesän biitsipelien tuloksena kehitin itselleni messevän plantaarifaskiitin eli kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jännekalvon tulehduksen.

Plantaarifaskiitti
Plantaarifaskiitti eli jalkapohjan kalvojänteen kiinnitysalueen tulehdus on yleisin kantapään kiputila. Se on yleinen urheilijoilla ja ikääntyvillä naisilla, ja sen kehittymistä edistää seisomatyö. Mm. selkärankareuma ja psoriartriitti alistavat tälle ongelmalle. Jalkapohjan kalvojänne kiinnittyy kantapään luuhun haaroittuen siitä viuhkamaisesti varpaisiin päin ja kiinnittyy jalkapöydän luihin. Kantapään kiinnityskohtaan kehittyy kuormituksen seurauksena useita pieniä repeämiä, jotka tulehduttavat sen. Noin puolella potilaista näkyy röntgenkuvassa muutoksia. Kyse on siis tulehduksen seurauksesta eikä syystä. Siksi se suuntautuukin kalvon suunnassa eikä alaspäin. Toinen tavallinen syy on jalan pitkittäisholvin ryhdin pettäminen ja sitä kautta kalvon ja luun kiinnittymiskohdan kipeytyminen.
Tyypilliset oireet riittävät diagnoosiin. Kipu tuntuu jalkapohjassa kantapäässä potilaan seistessä ja kävellessä. Hyvin monilla oire helpottaa, kun kävellään jalkasyrjillä ja myös vähitellen potilaan jaloiteltua jonkin aikaa. Kantapohja on tyypillisesti selvästi painoarka, ja kalvojänteen venytys aiheuttaa usein kipua. Yleensä mitään muuta selvittelyä ei tarvita. Joskus voi olla aiheellista ottaa röntgenkuva. Toisinaan tähän vaivaan liittyy hermopinne nilkan sisäsyrjällä, ja tällöin on tehtävä hermojohtumiskoe, ENMG.


Omalta osaltani yritin ensin keventää harjoittelua ja käydä fyssarilla, mutta oireet eivät helpottaneet. Loppujen lopuksi vaivan paransi täysi lepo (kävelykin siis minimiin), tulehduskipulääkekuuri (2 viikkoa), kinesioteippaus ja aktiivinen venyttely (joka ilta 5 min ennen nukkumaanmenoa). Kaiken kaikkiaan vaivan kanssa tuhraantui pari kuukautta.
Nyt on jalka on ollut kivuton jo parisen viikkoa ja olen yrittänyt maltilla aloitella juoksemista ja hyppäämistä, mikä käytännössä tarkoittaa paluuta lentopallokentälle ja salibandykaukaloon. Juokseminen tuntuu aika oudolta pitkähkön tauon jälkeen, mutta eiköhän tämä tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...