10. kesäkuuta 2013

Kuri ja järjestys

No niin, nyt laitetaan nainen kuriin ja järjestykseen, ettei kesän kohokohdasta, kiipeilyreissu Italiaan, tule täyttä fiaskoa. Vaikka treenejä onkin jo tullut tehtyä, niin lepsuilua on silti vielä havaittavissa erityisesti lihashuollossa, ravinnossa ja nukkumisessa. Nämä vielä kolmen viikon osalta ruotuun, niin hyvä tulee.

Viime viikolla tuli kaksi ensikertaa kesälle 2013, maastopyöräily ja beachvolley ulkona. Vaikka alla näkyvässä kuvassa naama onkin mutrussa, niin lenkki oli oikeasti erinomainen. En kuollut, en kaatunut ja keli oli mitä parhain. Puolitoista tuntia Espoon keskuspuiston ja Mankkaan metsiköissä sujui suorastaan lositavasti siihen nähden, että viimeksi poluilla on tullut rullailtua viimeksi kaksi vuotta sitten. 

Hihattoman paidan ainoa huono puoli oli, ettö oksat kävi liian lähelle ja hyttysillä oil enemmän tartuntapinta-alaa. ;)


Viime viikon kohokohta oli kuitenkin Power Cup Mikkelissä. Power Cup on maailman suurin juniorilentopalloturnaus, joten itse en pelaamassa ollut kuin beachvolleyta (2h) pienessä näytöstapahtumassa Mikkelin torilla. Käveltyä tuli sitten sitäkin enemmän. Raviradan kokoista kenttäaluetta kun kiertää muutaman tunnin päästä päähän, niin jopa karttuu askeleita. Tein myös pienen excursion Mikkelin keskutan läpi tuonne Kalevankankaan alueelle rustaten plakkariin noin 3,5 km reitin. Ihanaa ulkoilua hyvässä kelissä. Pääsipä lenkkaritkin taas pitkänpitkän tauon jälkeen ulkoilmaan. ;)



Kuvassa serkkuni Siirin E-tyttöjoukkue, joka otti pronssia, isot onnittelut! Ihanaa kun sain itse olla laittamassa mitalit näiden tyttöjen kaulaan! :) 

Muita viime viikon aktiviteettejä:
- Pari kertaa biitsikurssia Hietsussa HBV-läisille
- Pari kertaa köysikiipeilyä Salmisaaressa sisätiloissa
- Pari kertaa aamujumppaa keskivartalolle
/Nora




2 kommenttia:

  1. Vähän vankikarkuri tulee mieleen sun pukeista!! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Katos vaan, niin tuleekin. Mut just se sama karkuri pitäis saada ruotuun! :)

      Poista

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...